Tiistaina juostaan Tampereella.

Toto4 Tampere: Angry Lady kerran kolmesta

Toisessa kohteessa 7 Angry Lady (arvio 33%) on selvästi aliarvostettu alustavassa pelijakaumassa. Hevosen tolppaputki katkesi kesällä, mutta tamma on silti mennyt edelleen starttien myötä eteenpäin.

Angry Ladyn kohdalla suurin tappioiden aiheuttaja on ollut koventunut vastus yhdistettynä takariviin. Tamma on sitä tyyppiä, joka tekee parhaat suorituksensa vapaalta radalta tai ainakin niin, ettei kierrettävää tule kohtuuttomasti. Toki kilpailut ovat osoittaneet, että hevonen osaa juosta myös toisten takana.

Tuomas Korvenoja ajaa mielellään myös suoraviivaisesti. Tänään edessä on yksi kauden päätähtäimistä, joten Angry Ladyn pitäisi pystyä kilpailemaan huipputasollaan. Kun hevonen ei ollut edes suosikki aamupäivällä, on sitä "pakko" yrittää varmana.

Kierroksen pankki on kolmannen kohteen 5 EL Blackjack (arvio 55%). Tuttu mies Korvenoja on kyydissä harvinaisemmassa lainaohjastajan roolissa. Suursuosikki on välillä lepsuillut lopussa, joten vaikka heinäkuu osoitti selvää kehitystä, pitää hevonen huiman kannatuksen vuoksi varmistaa.

9 Jasulito (arvio 9%) on haastajista todella hyvä merkki, mutta oikeastaan kaikki realistiset voittajaehdokkaat ovat suosikkia lukuunottamatta edullisia rasteja.

Ensimmäinen kohde on yksi päivän Tammakriteriumin kolmesta karsinnasta. 4 Arctic Helen (arvio 40%) on ehdokas suosikkivarmaksi. Sen kohdalla on kuitenkin vaikea sanoa, painaako Mikkelin hulluttelu yhtään hevosen psyykkeessä. Keulasta tammaa on hyvänä päivänään todella vaikea lyödä.

Päätöskohteessa 1 Thelma Zet (45%) ei sekään ole kaukana voitosta, kunhan vain tammalla kaikki onnistuu. Valjakko voisi loistopaikalta olla jopa hieman enemmänkin pelattu. Viimeksi nelivuotias sai tehdä oman juoksunsa, mutta tällä kertaa samanlaista sooloa ei välttämättä ole luvassa.

Hevosurheilun prosenttisysteemi Tampereelle - 210 riviä 0,20 euron panoksella - 42,00 euroa

1) 4, 5, 2, 1, 3, 7 (10, 9)

2) 7 Angry Lady (8, 10)

3) 5, 9, 7, 2, 4, 8, 6 (1, 3)

4) 1, 8, 5, 7, 9 (11, 4)

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi