Amerikkalaisen illan vauhtia ennen juhannuksen lukuisia juhlia

Amerikkalaisen illan vauhtia ennen juhannuksen lukuisia juhlia

Vermossa päästellään tänään kesäisiä vauhtimaileja. Juhannuksen suurimman tapahtuman tarjoilee Powerpark Härmässä.

Kolmipäiväiseksi laajennut Powerparkin juhannus alkaa jo torstai-illan lyhyillä raveilla. Aaton ylimääräinen Toto65-kierros ajetaan kahden jälkeen iltapäivällä, ja vuorokautta myöhemmin on vuorossa Ravilauantai, joka huipentuu 50 000 euron ykkösellä kisailtavaan Nordic Kingiin.

Kokemäen juhannusraveilla on pitemmät perinteet. Siellä jatketaan käytännössä siitä, kun Pohjanmaalla lopetellaan, lauantaina kello neljästä lähtien ja sunnuntaina aiemmin iltapäivällä yhteensä 23 ravilähtöä.

Kaikkien kotimaan totoravien käsiohjelmasivut, vihjeet ja runsaat tallikommentit saat yksissä kansissa tänään ilmestyneessä 7 oikein -lehdessä.

Vihjeet kannattaa lukea tarkasti. Viime lauantaina lehden isolla 75-systeemillä olisi lunastanut melkein 7700 euroa. Toto4-pelistä sai 8,40 euron sijoituksella noin 450 euroa.

7 oikein -lehti sisältää lisäksi viikoittain kilpailevien hevosten aakkosellisen listauksen, tietovisan 7 kysymystä, menneen viikon parhaat palat Ravikierroksella sekä kurkistuksen historiaan Nostalgiasivun myötä.

Lehti on ostettavissa hyvin varustetusta lehtipisteestä, ja voit myös tilata sen edullisesti kotiin kannettuna.

7 oikein ilmestyi ensimmäistä kertaa kesäkuussa 1989, joten lehti täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi digilehti tulee kaupan päälle kaikkiin tilauksiin!

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi