Derbyn karsintoja ja Superlauantain jackpot

Derbyn karsintoja ja Superlauantain jackpot

Normaalistikin tärkeimmät päivät korostuvat tällä viikolla entisestään, kun tänään setvitään derbyn finalistit niin Suomessa kuin Ruotsissa ja lauantaina molempien maiden pääpeleissä on tarjolla tuhdisti ekstrarahaa.

Vermossa ajetaan illalla viisi karsintalähtöä, joista jokaisesta pääsee kaksi parasta sekä kolmanneksi sijoittuneista kaksi korkeimmalla rankingissa olevaa kilpailijaa ensi viikon lauantain finaaliin tavoittelemaan 150 000 euron ykköspalkintoa.

Malmön Jägersrson radalla Etelä-Ruotsissa koko ilta on täynnä karsintoja, kun tammoille on samaan aikaan oma kilpailunsa. Pääpelinä on poikkeuksellisesti Toto75, josta käynnistyy loppuviikon kestävä kiertue. Huipennus tapahtuu lauantaina Bergsåkerissa, jossa jakoon laitetaan useamman miljoonan euron jackpot.

Kotimaassa ravit käynnistyvät naapurimaan jälkeen, sillä nyt on vuorossa vuoden kolmas Superlauantai ja 500 000 euron lisäpotti pääpelin ylimpään voittoluokkaan.

Porissa ajetaan neljä kohdetta, joissa avoimen tason menijät kohtaavat mailin ryhmäajoissa kymppitonnin ykkösestä. Jyväskylässä kohokohtana ravataan 5-vuotiaiden suomenhevosten derby. Uransa kaikki yksitoista kilpailua voittanut Landen Paukku hakee 45 000 euron ensipalkintoa selvänä suosikkina.

Oulussa jatketaan maanantaina Oulu Expressin karsinnoilla, joita ryydittää Toto65 ja siinä Riihimäeltä tullut vajaan 29 000 euron jackpot.

Bonusta löytyy muiltakin päiviltä. Perjantaina sekä Turun että Kaustisen 7. lähdön Troikassa pohjalla on 5000 euroa. Kaustisen vihjeissä on tämän päivän 7 oikein -lehdessä valitettava virhe, kun lähdön suosikin Blue Catesin numero on mennyt väärin. Blue Cates kilpailee numerolla 10. Kaustisen korjatut käsiohjelmasivut voit ladata tästä!

Kotimaassa järjestetään tästä päivästä ensi tiistaihin asti 12 totoravit, joiden kaikkien käsiohjelmasivut vihjeineen ja tallikommentteineen saat samassa paketissa.  7 oikein -lehti sisältää lisäksi viikoittain kilpailevien hevosten aakkosellisen listauksen, tietovisan 7 kysymystä, menneen viikon parhaat palat Ravikierroksella sekä kurkistuksen historiaan Nostalgiasivun myötä.

Lehti on ostettavissa hyvin varustetusta lehtipisteestä, ja voit myös tilata sen edullisesti kotiin kannettuna.

7 oikein ilmestyi ensimmäistä kertaa kesäkuussa 1989, joten lehti täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi digilehti tulee kaupan päälle kaikkiin tilauksiin!

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi