Finaalit ja karsinnat värittävät totokierroksia

Finaalit ja karsinnat värittävät totokierroksia

Perinteisesti uuden 7 oikein -raviviikon käynnistävän Vermon 65-illan päälähtönä nähdään kylmäveritammojen Tammatähti. Tasoitusajona ajettavaan kilpailuun ilmoittautui 15 tammaa kolmelle paalulle.

3-vuotiaiden lämminveristen SHKL Cup -karsinnat jatkuvat torstaina Lahdessa seitsemän hevosen voimin. Finaaliin oikeuttavia pisteitä on mahdollista kerätä Lahden jälkeen vielä neljässä karsintalähdössä ennen Kuopion Sorsasalossa toukokuun puolivälissä ajettavaa huipennusta.

Lauantain Toto75-kierroksen areenana on Tampere. Päätöskohde on GLi Grand Prix -finaali, jonka osallistujat ratkaistiin Teivon edellisten tiistairavien yhteydessä ajetuissa viidessä karsintalähdössä. Finaali ravataan 15 hevosen autolähtönä 2100 metrin matkalla. Sisimmiltä paikoilta lähtevät Way To Go, Kiss Of Judas ja Astrum.

Mielenkiintoista 75-kierrosta täydentää lämminveristen Kavioliiga-osakilpailu. Finaalien makuun päästään myös kylmäveristen Monté Talvimeetingissä sekä lämminveristen Pimara Cupissa. Kuusivuotiaille suomenhevosille rajatussa Mauri Tuurnan ajossa nähdään muun muassa useamman kuukauden mittaiselta kisatauolta palaava voittokone Parvelan Retu.

Ruotsissa on mukana vahva suomalaisedustus, kun Nina Pettersson-Perklénin hevoset tuovat lisää sinivalkoista väriä naapurimaan kierroksille. Lauantaina Solvallassa ajetaan mielenkiintoiset 75-finaalit. Jackpoteja ei tällä viikolla ole totopeleissä tarjolla.

Pysy kartalla ravimaailmassa.
Kätevä digilehti sisältyy kaikkiin Hevosurheilun ja 7 oikein -lehtien tilauksiin. Sen voi lukea missä päin maailmaa tahansa lataamalla Hevosurheilun Apin sovelluskaupasta.

7 oikein -lehden tilaajille on lisäetuna 7 oikein ulkomaat -digilehti. Kahdesti viikossa julkaistavassa digilehdessä on Ruotsin ja Tanskan T-pelien kohdelähtöjen sekä Norjan kaikkien lähtöjen käsiohjelmasivut A4-koossa.

Palveluun kirjaudutaan asiakasnumerolla, joka löytyy paperilehden osoitetiedoista postitoimipaikan jälkeen tai tilauslaskustasi (kirjoita asiakasnumero ilman ensimmäisiä nollia). Postinumero toimii salasanana.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi