Huippuraviurheilua sekä kotimaassa että Ruotsissa

Huippuraviurheilua sekä kotimaassa että Ruotsissa

Villinmiehen Tammakilvat saavat lauantaina Lappeessa uudet sankarittaret. Solvallassa juoksevat viikonloppuna parhaat 3-vuotiaat ruotsalaisvarsat sekä pohjoismaiset nelivuotiaat. Vihjeet ja käsiohjelmasivut löytyvät tuoreesta 7 oikein -lehdestä. 

Magical Princess ja An-Dorra on 4-vuotiaiden lämminveristen finaalin tuttu suosikkikaksikko Lappeenrannassa, ja vuotta vanhempien suomenhevosten finaalissa Margarida on selkeä ennakkosuosikki.

Lämminveristen pääkisan voittaja kuittaa Lappeessa 42 000 euroa, kun suomenhevosissa ykköspalkinto on 24 000.

Solvallan isoissa varsafinaaleissa on myös suomalaisjännitystä, sillä Timo Nurmoksella on tammojen Oaksin finaalissa peräti neljä karsintavoittajaa ja itse kriteriumissa yksi. Menestystä on odotettavissa myös sunnuntaina, jolloin 4-vuotiaat karsivat UET GP-finaaliin. Tappioton derbyvoittaja Calgary Games on suursuosikki omassa lähdössään, ja Suomen viime syksyn kriteriumvoittaja Sahara Jaeburnillakin on saumansa. Lisäksi Suomessa syntyneistä karsii Consalvo.

Lauantai-iltana Maarianhamina päättää ravikautensa. Sunnuntaina Ylivieskassa aloitellaan kisaamaan amatööriohjastajien Suomen mestaruudesta. Puolustavaa mestaria Janne Räisästä on haastamassa 11 kovaa kilpakumppania. Sunnuntaina ajetaan neljä osalähtöä ja tiistaina Kuopiossa kolme, kun suomenhevossarjaan ei tullut riittävästi hevosia.

7 oikein -raviviikko alkaa tutusti Vermon Toto65-raveilla, ja torstaina ravataan Lahden Jokimaalla. Perjantain Toto5-ravit ovat Porissa, ja maanantain kilvanajoja isännöi Oulun Äimärautio.

Muistathan, että kätevä digilehti sisältyy kaikkiin Hevosurheilun ja 7 oikein -lehtien tilauksiin. Sen voi lukea missä päin maailmaa tahansa lataamalla Hevosurheilun Appin sovelluskaupasta.

7 oikein -lehden tilaajille on lisäetuna 7 oikein ulkomaat -digilehti. Kahdesti viikossa julkaistavassa digilehdessä on Ruotsin, Norjan ja Tanskan kaikkien pelilähtöjen käsiohjelmasivut A4-koossa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi