Jättipotti odottaa jakajia

Jättipotti odottaa jakajia

Hienotasoinen Superlauantai kruunaa syksyisen raviviikon. Vermossa ja Seinäjoella ajettavalla kierroksella on jaossa peräti 500 000 euroa ekstrarahaa.

Lauantai-illan kierros huipentuu Suomen mestaruuteen, jonka suosikki on titteliä puolustava Next Direction. Se voitti rata-arvonnan ja lähtee matkaan ihanteelliselta kakkosradalta. Vastusta ei toki puutu, mutta useampi kovimmista haastajista ei ollut yhtä onnekas arvonnassa, joten savolaisylpeydellä on pullat hyvin uunissa.

Pelikohteet ovat nyt huippuluokkaa, ja vaihtokin kivunnee sen myötä vuoden korkeimmaksi. Kun pääosa pelistä tällaisilla kierroksilla kohdistuu pelkästään ylimpään voittoluokkaan, miljoonapotti on hyvinkin mahdollisuuksien rajoissa.

Jo ennen lauantaita ja sen jälkeen ajetaan monta mielenkiintoista ravitapahtumaa, joiden käsiohjelmasivut tiistaihin asti löytyvät juuri ilmestyneestä 7 oikein -lehdestä. Tämän viikon 76-sivuiseen lehteen mahtuu myös 9 Ruotsin ravien pelilistat sekä vihjeet illan T86- sekä lauantain T75-kierrokselle. Lisäksi 7 oikein -lehdessä on aina aakkosellinen hakemisto starttaavista hevosista ja poneista, Nostalgia-sivu, tietovisa 7 kysymystä sekä menneen viikon parhaat palat Ravikierros-osiossa.

Kätevä digilehti sisältyy kaikkiin Hevosurheilun ja 7 oikein -lehtien tilauksiin. Sen voi lukea missä päin maailmaa tahansa lataamalla Hevosurheilun Apin sovelluskaupasta.

7 oikein -lehden tilaajille on lisäetuna 7 oikein ulkomaat -digilehti. Kahdesti viikossa julkaistavassa digilehdessä on Ruotsin, Norjan ja Tanskan T-pelien sekä T86- ja T75-ravien kaikkien lähtöjen käsiohjelmasivut A4-koossa. 

Palveluun kirjaudutaan asiakasnumerolla, joka löytyy paperilehden osoitetiedoista postitoimipaikan jälkeen tai tilauslaskustasi (kirjoita asiakasnumero ilman ensimmäisiä nollia). Postinumero toimii salasanana.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi