Karsintoja pitkin viikkoa, suurkilpailuja Porissa

Karsintoja pitkin viikkoa, suurkilpailuja Porissa

Helatorstaina toukokuun 10. päivänä Lahdessa ajettavan Suomen Cupin maakunnalliset karsinnat ovat käynnistyneet. Tulevina päivinä finalisteja setvitään perjantaina Kuopion Sorsasalossa ja maanantaina Oulun Äimärautiolla, jossa Jokivarren Kunkku avaa kautensa.

Kummallakin paikkakunnalla on ohjelmassa myös karsinta Pilvenmäki Specialiin. Kotiradan karsintalähdöt järjestetään ensi viikon perjantaina, ja niihin ilmoittamisen jälkeen selviää, kuinka monta finaalipaikkaa kussakin erässä on jaossa. Loppukilpailu huipentaa Forssan Toto76-päivän tämän kuun viimeisenä lauantaina.

Nuoret hevoset etenevät tässä vaiheessa kohti Biofarm Cupin loppukilpailua. Teivon tämän illan raveissa jaetaan paikkoja suomenhevosten finaaliin, ja lämminveriset ovat vuorossa keskiviikkona Vermossa. Ari Moilanen jatkaa Erkki-Pekka Mäkisen Graceful Swampin ohjissa.

Tämän viikon päätapahtuman areenana toimii lauantaina Porissa. Toto76-kierroksen kohteissa on kolme suurkilpailua, kummankin rodun avoimet Kultaloimet sekä nuorempien suomenhevosten Satakunta Senior, jossa Pauli Raivion Ellin Sisu puolustaa viime vuoden voittoaan.

Kaikkien kotimaan totoravien käsiohjelmasivut vihjeineen ja runsaine tallikommentteineen saat yksissä kansissa tänään ilmestyneessä 7 oikein -lehdessä, jonka voit hankki hyvin varustetusta lehtipisteestä tai tilata edullisesti kotiin kannettuna. Muista myös digilehti!

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi