Veikkauksen uuden totopelien mainoskampanjan tv-spoteissa esiintyvät mm. Teemu Selänne, Marcus Grönholm ja “Kiri-Kalle”.

Kun korona pysäytti viime keväänä palloilusarjat, moni urheiluvedonlyönnin harrastaja hakeutui totopelien pariin. Yllättävän moni heistä myös jäi sinne, kun koronatilanne hellitti ja urheilusarjat käynnistyivät uudelleen.

“Saimme siitä vahvistuksen, että potentiaalia löytyy. Jo noin vuosi sitten tehdyn asiakastutkimuksenkaan perusteella este pelaamiselle ei ollut se, ettei olisi osattu pelata, vaan se, ettei raviurheilusta ymmärretty riittävästi. ‘Oikeaksi’ totopelaajaksi oli siksi vaikea kasvaa”, Veikkauksen urheilupelien markkinointipäällikkö Aki Seppälä taustoittaa.

Tältä pohjalta lähdettiin viime syksynä suunnittelemaan kampanjaa, joka käynnistyi maanantaina.

“Löydettiin mielestämme hyvä kulma ja pystytään herättämään kiinnostusta positiivisella tavalla. Myös Teemu ja Marcus näkivät idean hauskana ja heille luonnollisena ja lähtivät toteutukseen hyvin mielellään mukaan.”

Kampanjaan kuuluu keskeisessä osassa Veikkauksen nettisaitilta löytyvä Raviopas, jonka on toimittanut Ville Toivonen. 11 osasta 10 on nyt julkaistu.

Hevosihmisten silmään saattaa sattua, että Kiri-Kallea esittää lämminverinen – K.S. Cascade.

“Tästä käytiin pitkä ja monipuolinen keskustelu. Päädyimme nimenä sellaiseen, joka on hyvin suomalainen ja kertoo lajin luonteesta, mutta on samalla helppo. Tiedostamme toki, että nimi olisi enemmänkin sopiva suomenhevoselle”, Aki Seppälä myöntää. – Hevosurheilu 10.3.2021

Linkki Veikkauksen tiedotteeseen ja tv-spotteihin

Linkki Veikkauksen Ravioppaaseen

Veikkauksen kampanja

Suunnittelu: mainostoimisto Miltton Creative

Tv- ja some-mainosten tuotanto: Woodpecker Film Oy, ohjaaja: Tuukka Harala

Radiomainosten tuotanto ja suunnittelu: Bananas Dulce Oy / Axa Fahler