Koko megapotti oli tulla Suomeen - tällainen oli 1,9 miljoonan täysosumasysteemi

Koko megapotti oli tulla Suomeen - tällainen oli 1,9 miljoonan täysosumasysteemi

Reilut 1,9 miljoonaa euroa Jägersron jackpot-kierroksella voittaneelle helsinkiläiselle nettipelaajalle jäi jossiteltavaa kumpaankin suuntaan.

Kuten Hevosurheilu uutisoi aikaisemmin, Suomesta pelattu täysosumasysteemi oli osa pelitiedosto-työkalulla pelattua isompaa kokonaisuutta. Systeemistä löytyi päätöskohteeseen 7 hevosta.

Niistä 12 M.T. Oscar näytti kirivän voittoon, kunnes poks - se laukkasi. Samalla haihtui ilmaan suomalaispelaajalta noin 3,8 miljoonaa euroa, sillä M.T. Oscarilla hän olisi saanut koko reilun 5,7 miljoonan euron jakosumman yksin. Voittoon keulasta kestänyt 5 Taxi Out löytyi kahdelta muultakin lapulta.

Voittajan takaa kakkoseksi seurannutta 7 Cruisea suomalaispelaajan lapulta ei löytynyt. Se sai tosin maksimijuoksun eikä uhannut voittajaa silti.

Varmana suomalaispelaajan systeemissä toimi 5. kohteen 5 Alhambra Mail.

Ensimmäisenä suomalaispelaajan "epäonnesta" uutisoi  Ruotsissa Aftonbladetin trav365.se-sivuista ja Suomessa IS Ravit.

Pelaaja voi laatia ulkoisessa ohjelmassa pelit ja jättää ne Veikkaukselle pelitiedosto-työkalun kautta. Ulkoinen ohjelma mahdollistaa usein mm. pelien laatimisen hyödyntäen pelaajan omia arvioita hevosten todennäköisyyksistä ja verraten niitä hevosten senhetkiseen pelatuimmuuteen. Lähde: Veikkauksen tiedotus

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi