Kuninkaalliset ruhtinaan vieraina

Kuninkaalliset ruhtinaan vieraina

Tuore ravikuninkaallinen pari Virin Camilla - Evartti kilpailee lauantaina Ylivieskassa, jossa pääkilpailuun saavat osallistua vain ruunat.

Hyville kylmäverisille on useampia lähtöjä, sillä Evartti osallistuu tasoitusajoon, jossa korkeamman tason hevoset lähtevät 40 metrin takamatkalta, ja Virin Camilla kohtaa kilpasiskonsa Helätin-ajossa.

Ruunaruhtinaan titteli ratkeaa kahdessa osalähdössä, joista ensimmäinen mailin pyrähdys päästellään jo perjantai-iltana. Lauantai huipentuu kierrosta pidempään toiseen matkaan, jonka päätteeksi selviää, jatkaako tähän asti järjestetyt kilpailut nimiinsä vienyt Polara ruunien hallitsijana.

Hyviä suomenhevosia nähdään myös torstaina Killerillä, jossa ratkotaan derbyn finalistit. Ikäluokan ylivoimainen ykkönen Parvelan Retu tavoittelee 22. peräkkäistä voittoaan viimeisessä eli kolmannessa karsintaerässä, joka ajetaan toisena Toto5-kohteena.

Pilvenmäki Special pääsi karsintojen osalta vauhtiin jo tämän viikon maanantaina Oulussa ja tiistaina Kuopiossa. Loput kolme karsintaa ajetaan tiistaina Forssassa. Lähtöjä kertyy näin viisi, joista kaksi parasta jatkaa varmasti finaaliin. Loput kaksi paikkaa arvotaan kolmanneksi sijoittuneiden kesken.

Forssan käsiohjelmasivut päättävät tänään ilmestyneen 7 oikein -lehden kotimaan raviosuuden. Lehdessä on lisäksi aina parhaat palat Ruotsin raveista, starttaavien hevosten aakkosellinen listaus, menneen viikon nostot Ravikierros-osiossa, kurkistus historiaan Nostalgia-sivulla sekä tietovisa 7 kysymystä.

Muistathan, että digilehti sisältyy kaikkiin Hevosurheilun ja 7 oikein -lehtien tilauksiin. Sen voi lukea missä päin maailmaa tahansa lataamalla Hevosurheilun Apin sovelluskaupasta.

Palveluun kirjaudutaan asiakasnumerolla, joka löytyy paperilehden osoitetiedoista postitoimipaikan jälkeen tai tilauslaskustasi (kirjoita asiakasnumero ilman ensimmäisiä nollia). Postinumero toimii salasanana.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi