Perjantain lounasravit Kaustisen Nikulassa

Perjantain lounasravit Kaustisen Nikulassa

Tämän viikon 7 oikein on ilmestynyt 64-sivuisena.

Kotimaassa ravataan seuraavan viikon aikana kymmenet ravit, joista ensimmäisenä ovat vuorossa tänään puoliltapäivin Kaustisen lounasravit. Nikulan radan käsiohjelmasivut vihjeineen ja tallikommentteineen voi lukea täältä.

Viikon päätapahtuma järjestetään lauantaina Mikkelissä. Toto75-kierroksen lopuksi ajetaan kummankin rodun päälähdöt, mikä tarkoittaa kylmäveristen osalta tällä kertaa toiseksi korkeinta sarjatasoa.

Kärkisijoilla viihtyneet Viktor Kärppä ja Rokin Maxi saavat vastaansa kovia taukohevosia, kun Lissun Eerikki, Juntti-Jussi ja aikuisten sarjoihin siirtyvä Turelius avaavat kautensa.

Tauolta tulevasta kolmikosta on soitettu kattavat valmentajakommentit, joita lehdessä on muutenkin runsaasti kautta linjan asiantuntijoiden vihjeitä unohtamatta.

Ruotsin raveista mukaan on otettu päivän pääravit perjantaista tiistaihin. Lauantain sekä sunnuntain 75-kierroksille on tarjolla vihjesysteemit perusteluinen sekä pääpelin kohteisiin lähtökohtaiset rankingit.

7 oikein -lehti sisältää viikoittain kilpailevien hevosten aakkosellisen listauksen, tietovisan 7 kysymystä, menneen viikon parhaat palat Ravikierroksella sekä kurkistuksen historiaan Nostalgiasivun myötä.

Lehti on ostettavissa hyvin varustetusta lehtipisteestä, ja voit myös tilata sen edullisesti kotiin kannettuna.

7 oikein ilmestyi ensimmäistä kertaa kesäkuussa 1989, joten lehti täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi digilehti tulee kaupan päälle kaikkiin tilauksiin!

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi