Indigo Sisun voitto Seppeleajossa ratkaisi T-pelien SM-kisan Markus Laurilan voitoksi.
Indigo Sisun voitto Seppeleajossa ratkaisi T-pelien SM-kisan Markus Laurilan voitoksi.Kuva: Anu Leppänen

Studion vihje auttoi Suomen mestariksi – ”Salmelaltakin taisi tulla siitä kehuja”

T-pelien Suomen mestariksi taituroi seitsemän kierrosta kestäneen kisan päätteeksi helsinkiläinen opiskelija Markus Laurila, 23.

Osallistuminen kisaan oli Laurilalle itsestäänselvyys.

”Kaikkiin Veikkauksen kisoihin on tullut osallistuttua aikaisemminkin, mutta ilman oikeastaan minkäänlaista menestystä. Siksi tuli yllätyksenä, että nyt lähti menemään hyvin heti alusta lähtien”, hän naurahtaa.

Vaikealla Seinäjoen avauskierroksella Markus Laurila veikkasi neljä oikein, ja sen jälkeenkin hän keikkui kärkiporukassa koko ajan.

”Ennen viimeistä kierrosta meitä taisi olla tasapistein kärjessä viisi”, Laurila muistelee.

Ratkaiseva oivallus tuli TotoTV:n studiolähetyksestä.

”Olin ajatellut ensin Zolamania varmaksi, mutta sen jouduttua ykkösen poisjäännin myötä sisäradalle halusin varmistaa sen. Studiossa kehuttiin Indigo Sisua, ja Petri Salmelaltakin taisi tulla siitä kehuja.”

Varmistusrasti osui oikeaan paikkaan. Rivin ratkettua Markus Laurila huomasi nousseensa yksin keulapaikalle ja mestariksi.

Markus Laurila on käynyt raveissa isänsä mukana pienestä pitäen ja on Vermon vakiokasvoja.

”Muillakin lähiradoilla kuten Lahdessa, Forssassa ja Turussa yritän käydä mahdollisimman paljon paikan päällä, ja kesäaikaan alueen kesäradoilla”, hän kuvailee harrastustaan.

”Seinäjoen radalla en ole aikaisemmin käynyt, joten palkintoina tulleille kunkkarilipuille tulee käyttöä.”

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi