Tammakisoja molemmin puolin ja derbykarsintaa

Tammakisoja molemmin puolin ja derbykarsintaa

Ranch Kelly oli luonnollinen valinta tänään ilmestyneen 7 oikein -lehden kansikuvaan. Anne Luttisen tamma starttaa tällä viikolla kahdesti.

Kesän aikana kolme Suomen ennätystä ravannut Ranch Kelly tavoittelee tänä iltana tammojen Euroopan mestaruutta Tukholman raviradalla Solvallassa, ja lauantaina Hannu Torvisen ajokki saa vastaansa kotimaiset kilpasiskot Forssan Pilvenmäellä järjestettävässä Tammavaltikassa.

Parhaille kylmäverisille on lauantaina tarjolla kaksi vaihtoehtoa. Valiodivisioona ajetaan kymmenen kilpailijan voimin täyden matkan ryhmänä 4500 eurosta, kun seitsemän tonnin palkinto odottaa vahvinta yli neljän kilometrin maratonmatkalla. Kilpailun kahtena edellisenä vuotena voittanut Köppinen kerää pelaajilta paljon kannatusta, mutta työsarkaa riittää, kun kauimmaiset vastustajat lähtevät peräti sata metriä edeltä.

Derbyt pääsevät vauhtiin torstaina suomenhevosten karsinnoilla. Finaalin suuret rahat jaetaan Jyväskylän Killerillä ensi viikon lauantaina, ja siitä viikon päästä ovat vuorossa lämminveriset Vermossa.

Jyväskylässä sekä perjantaina Seinäjoella järjestetään myös Kasvattajakruunun alkueriä. Erkki-Pekka Mäkisen tähti Graceful Swamp päättää pienen treenitaukonsa Seinäjoella Toto5-pelin pankkina.

Ari-Pekka Pakkasen valmentama ikätoveri Staro Miami kilpailee lauantaina Ruotsin Gävlessä tammojen lyhyen matkan E3-finaalissa, jonka voittaja kuittaa noin 90 000 euroa. Staro Miami omaa karsintavoittajana realistisen sauman.

Toto76 on pääpelinä Forssan lisäksi sunnuntaina Torniossa, jossa ohjelmassa on kaikkiaan kaksitoista täysipainoista lähtöä. Etelässä ravataan alkuillasta Riihimäellä.

Kaikkien kotimaisten totoravien käsiohjelmasivut vihjeineen ja tallikommentteineen saat yksissä kansissa 7 oikein -lehdessä. Mukana myös tärkeimmät lähtölistat Ruotsista, menneen viikon parhaat palat, nostalgiasivu ja tietovisa.

Hae oma lehtesi hyvin varustetusta lehtipisteestä tai tilaa edullisesti kotiin kannettuna. Muista myös digilehti!

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi