Tiivis raviviikko taas käsillä

Tiivis raviviikko taas käsillä

Tänään ilmestyneessä 7 oikein -lehdessä on käsiohjelmasivut, vihjeitä sekä tallikommentteja kaikkiin 13 totoraveihin, jotka järjestetään Suomessa tulevan viikon kuluessa.

Viikonloppuna ajetaan kaiken kaikkiaan kahdettoista kilpailut, jos mukaan lasketaan Seinäjoella puoleltapäivin käynnistyvät lounas- ja poniravit, saman illan paikallisravit Orimattilassa ja Ranualla sekä Kokemäen sunnuntaiset poniravit.

Totopelejä pääsee kokeilemaan perjantaina Seinäjoen jälkeen illalla Turun sekä Vieremän raveihin, lauantaina Kajaaniin ja Tampereelle sekä sunnuntaina peräti neljälle eri paikkakunnalle.

Listoista seitsemät valmistuivat vasta maanantaina, mikä aiheutti lehden kannalta aikataulupaineita sekä nosti riskiä virheistä. Aikataulullisista syistä johtuen Kuopion maanantairavien lähdössä kuusi kilpailevan In Beatin välistartti Joensuusta puuttuu kokonaan ja lähdössä neljä kilpailevan Aronin Muiston lähtönumero Tampereen Toto76-raveissa on väärä.

Kurtakon sunnuntairavien osalta kilpailuvoilokkien väreissä saattaa olla poikkeamia yleisiin lähtöväreihin verrattuna. Tämä kannattaa pitää mielessä, mikäli seuraa Lapin kesäraveja eikä ole käytettävissä radan omaa käsiohjelmaa.

Tämän illan Toto5-rivi ratkeaa Mikkelissä, ja Ruotsin puolella Jägersrossa ravataan Hugo Åbergin muistoajo miljoonan kruunun ykköspalkinnolla.

Hae oma 7 oikein hyvin varustetusta lehtipisteestä tai tilaa se edullisesti kotiin kannettuna. Muista myös digilehti!

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi