Vieskerin synttärit torstaina, Suur-Hollolaa viikonloppuna

Vieskerin synttärit torstaina, Suur-Hollolaa viikonloppuna

Viime viikolla 30 vuotta täyttäneen Vieskerin synttäreitä juhlitaan sen kotiradalla Jyväskylän Killerillä torstaina.

Illan ohjelmassa on kahdeksan lähtöä, ja vain suomenhevoset pääsevät tuolloin radalle. Viesker Cup on nouseville tammoille suunnattu kilpailu, johon on karsittu pitkin kevättä ja alkukesää. Loppukilpailu on tasoitusajo, jonka paras kuittaa 5000 euroa.

Tonnin vähemmän saa 5-vuotislähdön paras. Siinä avaa kautensa kriteriumin voittaja Sirukasson.

Kaarlo Ahokkaan muistoajossa nähdään radoille palaava Costello, joka jatkaa sunnuntaina Suur-Hollola-ajossa. Siihen ilmoitettiin lopulta 13 hevosta.

Lämminveristen finaalin tusina selviää lauantain kolmessa välierässä, joista jokainen on jo itsessään upea ravilähtö kymppitonnin ykkösellä.

Viikonlopun tarjonta ei rajoitu Lahteen, sillä Sodankylässä ravataan lauantain myöhäisillassa ja sunnuntaina kisataan Halsualla, missä Toto4-kohteina on neljä 16 hevosen tasoitusta.

Tänään ilmestyneessä 7 oikein -lehdessä on mukana luonnollisesti kaikki muutkin kotimaan totoravien käsiohjelmasivut vihjeineen ja tallikommentteineen ensi tiistaihin asti. Ruotsin ravien osalta sunnuntain GS75-ravien listat eivät ehtineet lehteen, koska ilmoittaminen tapahtui vasta tiistaina.

7 oikein -lehti sisältää lisäksi viikoittain kilpailevien hevosten aakkosellisen listauksen, tietovisan 7 kysymystä, menneen viikon parhaat palat Ravikierroksella sekä kurkistuksen historiaan Nostalgiasivun myötä.

Lehti on ostettavissa hyvin varustetusta lehtipisteestä, ja voit myös tilata sen edullisesti kotiin kannettuna.

7 oikein ilmestyi ensimmäistä kertaa kesäkuussa 1989, joten lehti täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi digilehti tulee kaupan päälle kaikkiin tilauksiin!

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi