Yltäkylläinen totopääsiäinen

Yltäkylläinen totopääsiäinen

Kaustisen isännöimä Toto75-kierros kerää yhteen kotimaan raviparhaimmiston. Lauantaina ajetaan muun muassa Kavioliigaa molempien rotujen osalta.

Kylmäveriset kamppailevat samalla myös Pelimanni-ajon tittelistä ja 10 000 euron ykköspalkinnosta. Lissun Eerikki lienee selkein ennakkosuosikki, vaikka ori saa pistellä parastaan esimerkiksi Ellin Sisua vastaan. Grainfield Aiden nappasi pisteellä lämminveristen johtopaikan Kavioliigan pistepörssissä. Kaustisella kärkihevosta hiillostaa muun muassa Don Williams. Lopullisesta liigavoittajasta saadaan aikaan vielä jännitysnäytelmä. Kaustisen jälkeen molemmat rodut mittelevät pisteistä vielä kolmesti ennen Kuopiossa 15.5. ajettavaa Kavioliiga GP:tä. Toto75-pelissä on jaossa 75 000 euron jackpot.

Kärkitason suomenhevosia nähdään juoksemassa myös viikon muissa raveissa. Keskiviikon Toto65-kierroksella tulessa on Kartier ja torstaina Jokimaan Suomen Cup -karsintaan osallistuvat muun muassa Morison ja Pyörylän Paroni Tuuskasen ja Ierikan lähtiessä karsintareissuun 40 metrin etumatkalta.

Pääsiäisenä riittää raviherkkua, sillä pitkäperjantaina kisataan Turussa ja Jyväskylässä. Sunnuntaina areenana on Lappee. Maanantaina ravataan Kuopiossa ja Forssassa.

Tämä viikko avasi jälleen mahdollisuuden pelata Ruotsin ja Tanskan lähtökohtaisiin yhteispooleihin. Pelitarjontaa riittää. Peruspelien (voittaja, sija, kaksari) lisäksi myös eksaktaa ja troikkaa pelataan jokaiseen totolähtöön.

Pääsiäisviikolla Ruotsissa ajetaan neljät peräkkäiset T75:t, Gävle, Färjestad, Halmstad ja Romme. Viimeisimmässä on lisärahaa jaossa lähes 500 000 euroa.

Ensi viikolla 7 oikein -lehti ilmestyy poikkeuksellisesti torstaina 8.4. Vermon keskiviikkoravien 7.4. lähtölistat, vihjeet ja tallikommentit julkaistaan Hevosurheilun verkkosivuilla keskiviikkona klo 12.

Huomioithan, että kätevä digilehti sisältyy kaikkiin Hevosurheilun ja 7 oikein -lehtien tilauksiin. Sen voi lukea missä päin maailmaa tahansa lataamalla Hevosurheilun Appin sovelluskaupasta.

7 oikein -lehden tilaajille on lisäetuna 7 oikein ulkomaat -digilehti. Kahdesti viikossa julkaistavassa digilehdessä on Ruotsin ja Tanskan T-pelien kohdelähtöjen sekä Norjan kaikkien lähtöjen käsiohjelmasivut A4-koossa.

Palveluun kirjaudutaan asiakasnumerolla, joka löytyy paperilehden osoitetiedoista postitoimipaikan jälkeen tai tilauslaskustasi (kirjoita asiakasnumero ilman ensimmäisiä nollia). Postinumero toimii salasanana.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi