Ideasysteemin näkemysvarmaksi valitaan kolmannen kohteen alipelattu Hillbilly Hilda. Timo Leivon silmäterä onnistunee ohittamaan kiihdytyksessä pelisuosikki Agnesen, joten tie on auki keulapaikalle asti.

Kolmannen kohteen Hillbilly Hilda on jäänyt peleissä liikaa Agnesen ja Bakels Birdlandin varjoon. Tamman peli pilaantui viimeksi laukkaan ahtaassa paikassa 450 metriä ennen maalia, mutta edellisen starttinsa Timo Leivon suojatti voitti vakuuttavalla esityksellä keulasta. Lähtö saattaa tällä kertaa ratketa jo kiihdytyksessä. Ari Moilasen ohjastama Sands Pepper lienee alussa nopein, mutta tammalle tarjottaneen selkäjuoksu. Tämä tarkoittaa sitä, että keulapaikka on tarjolla jollekin kolmikosta Agnese – Bakels Birdland – Hillbilly Hilda. Todennäköisintä on, että keulapaikkaa ehtivät ensin tavoittelemaan Bakels Birdland ja Hillbilly Hilda. Harri Koivusen ohjastamalle Bakels Birdlandille kelvannee tämän jälkeen Hillbilly Hildan selkä, joten Timo Leivon ajokki on lähdön todennäköisin keulahevonen. Keulapaikalta kovaluokkainen Hillbilly Hilda olisi todella vaikea ohitettava.

Neljännessä kohteessa oikein pelatuksi suosikiksi erottuu keulaan pyrkivä Fill The Bill. Ruuna avasi viimeksi raskaalla radalla 1. puolikkaan 12-vauhtia ja kesti täydellä matkalla hyvin kolmanneksi. Matkaa on nyt puoli kierroksta vähemmän, joten Jeroen Van Craenin suojatin pitäisi olla keulasta erittäin lähellä voittoa. Alipelattuna ideahevosena otetaan mukaan sisäradalta matkaan kiihdyttävä Life Of Rose. Valmentaja Juha-Pekka Vilkman suunnittelee etukenkien riisumista, joten viime starteissaan pirteästi esiintynyt tamma saattaa parantaa otteitaan entisestään.

Kierroksen todennäköisimmäksi voittajaksi erottuu viidennessä kohteessa keulaan pyrkivä Ice Paradise. Tamma on kuitenkin roimasti ylipettu, joten varmistukset ovat paikallaan. Alipelattuina paikan systeemistä saavat Prince Albert, Global Spellbound, Cigaret ja Cincinnati.

 

Pelaa Hevosurheilun ideasysteemi

Fintoton pelaajaporukat

Hevosurheilun Toto65-ideasysteemi Vermoon

Toto65-1: 6, 4, 1, 2, 3, 9, 12, 10 (8, 7)

Toto65-2: 12, 10, 7, 13, 2, 4 (9, 5)

Toto65-3: 7 Hillbilly Hilda (2, 6)

Toto65-4: 6, 1 (8, 3)

Toto65-5: 6, 2, 8, 7, 16 (15, 14)

Toto65-6: 10, 12 (4, 7)

= 960 riviä x 0,10 euroa = 96,00 euroa

Lisää teemasta: Pelivihjeet