Virin Camilla vetää Tammatähteä pitkään keskiviikkona Vermossa. Kuva: Roosa Lindholm.
Virin Camilla vetää Tammatähteä pitkään keskiviikkona Vermossa. Kuva: Roosa Lindholm.

Hevosurheilun Toto65-ideavihje Vermoon: Lähtönopeus ratkaisee

Viidentenä kohteena ajettavassa avointen suomenhevostammojen taistossa Vieskerin Virva, Virin Camilla ja Huimariina erottuvat alustavasti muista. Keulaan kiihtyvä Virin Camilla pystyy vetämään alusta loppuun.

Valmentaja Reino Miettinen riisuu tänään erittäin todennäköisesti Virin Camilllalta kaikki kengät pois ja vaihtaa jenkkikärryt perään. Tätä yhdistelmää tammalla ei ole koskaan aikaisemmin ollut käytössä. Lähimmäksi on päästy kuningatarkilpailun päätösmatkalla, kun takakengät olivat pois ja jenkit käytössä. Virin Camilla avaa keulaan, josta sillä on hyvä mahdollisuus napata vuoden toinen voittonsa.

Toisen kohteen parhaat merkit ovat viimeksi seitsemättä sijaansa paremmin suorittanut Global Spellbound sekä voimissaan maalilinjan ylittänyt Gresille Boko. Neljännessä kohteessa suosikit ovat epäonnistumisalttiita. Vähän pelattuna mukaan viimeksi alisuorittanut Taikapassi, joka suunnitellusti vaihtoi sen kisan jälkeen omistajaa, mutta majailee edelleen Olavi Inkisen tallilla. Myös Hupsis olisi ravatessaan vaarallinen. Kuukauden tauko lienee tehnyt vain pelkkää hyvää.

Päätöskohteessa alku ratkaisee paljon. Jos suosikki Axel Foley pääsee edes kohtuullisiin asemiin, se on lähellä voittoa. Yksi sisäpuolen poisjäänti helpottaa tätä tehtävää. Takarivin mielenkiintoisimmat pelimielessä ovat Carleman ja Piedmont.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi