Taukonsa päättävä I'm Just A Sund palaamassa lämmittelystä Kaisa Toivosen käsiin, ohjaksissa jatkaa Jukka Torvinen.
Taukonsa päättävä I'm Just A Sund palaamassa lämmittelystä Kaisa Toivosen käsiin, ohjaksissa jatkaa Jukka Torvinen.Kuva: Ada Pykäläniemi

I'm Just A Sund pörhäkkänä tauolta

Toto65-kierroksen suursuosikki on tulossa voimissaan tauon jälkeiseen starttiin.

I'm Just A Sund ihastutti viime syksynä pyrähtäessään Vermossa mailin aikaan 10,9. Nyt se avaa kautensa kierroksen ensimmäisessä T65-kohteessa. Kirkkonummelaisvalmentaja Kaisa Toivonen katseli iloisena suojattinsa menoa toisessa lämmityksessä.

"Aimo oli ekassa lämmityksessä raju, eli vauhtia ainakin on", hän sanoi. "Nyt se on jo rauhallisempi, mutta tosi energinen ja pörhäkkä."

Ruuna tiesi hyvin, mitä oli edessä kotoa lähteissä. Sekä se, hoitajansa Johanna Krakau että omistajansa Janne Mäenpää jännittivät illan starttia.

"Hevonen oli ihan hiessä, kun saavuimme. Minä ja omistajan vaimo Anna taidamme olla ainoat, jotka emme jännitä", Toivonen naurahti. "Aimo on ollut terve ja on hyvässä kunnossa. Pekka (Korpi) uhosi ottavansa keulat Free Mellä, joten kovaa varmaan mennään."

Voitto on kuitenkin tähtäimessä, ja valmentaja uskoi suurimman haasteen olevan I'm Just A Sund itse.

"Jos se pitkän tauon vuoksi painaa alussa, se on yleensä lopusta pois. Parasta sille olisi kesäbalanssi ilman etukenkiä, mutta tällä kelillä ei uskalla harkitakaan kenkien poisjättöä."

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi