Nedda Miller lähdössä lämmitykseen taustavoimansa Ulla Korhosen käsistä.
Nedda Miller lähdössä lämmitykseen taustavoimansa Ulla Korhosen käsistä.Kuva: Ada Pykäläniemi

Myöhäisherännyt Nedda Miller takonut ykkösiä

Kahdeksanvuotias tamma starttaa ensimmäistä kertaa Toto65-lähdössä.

S.J.'s Photon tytär Nedda Miller juoksi koelähtönsä vasta viime syyskuussa ja on sittemmin voittanut kuudesta startistaan viisi. Tamman valmentaja Ulla Korhonen naurahti, että hevonen on ollut hieman myöhäinen.

"Tarkoitus oli ravuri aikanaan tehdä, tämä on jo kolmannessa polvessa meillä syntynyt hevonen", hän sanoi. "Aika menee nopeasti, mutta amatöörillä sitä riittää."

Taustalla on ollut monenlaista epäonnea, mutta Korhosen mukaan ei mitään suurta tai vakavaa ongelmaa. Radalle päästyään on Nedda Miller tehnyt taulunsa täyteen tolppia. Viimeksi se starttasi tammikuun alussa ja osallistuu nyt uransa ensimmäiseen T65-lähtöön.

"Oli niin nappisarja, että ilmoitettiin. Tarkoitus olisi saada nätti ja rauhallinen juoksu, toivottavasti nopein vauhti on vasta loppusuoralla eikä heti alussa."

Lähtönsä kakkossuosikki lähti säpäkkänä lämmitykseen.

"Ihan hirveää, että se on jo niin pelattu", Korhonen huoahti hymyillen ja lähti kohti rataa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi