Jukka-Pekka Kauhasen tallilla työskentelevä Riku M Lindgren edustaa Suomea kokelasohjastajien EM-osakilpailussa.
Jukka-Pekka Kauhasen tallilla työskentelevä Riku M Lindgren edustaa Suomea kokelasohjastajien EM-osakilpailussa.Kuva: Totofoto

Toto65-ennakko: Suomalaiskuskilla etulyöntiasema

Leo Mönttisen valmentama Wishing Dreams hakee kauden avausvoittoaan Vermon viidennessä lähdössä, joka toimii myös kokelasohjastajien EM-osakilpailuna.

4-vuotias tamma starttaa Toto65-pelin toiseen kohteeseen kuutosradalta. Wishing Dreamsin rattaille hyppää uusi kuski, sillä sinivalkoisia värejä EM-kilpailussa edustava Riku M Lindgren, 23, ohjastaa Mönttisen valmennettavaa.

Hevonen aloitti uransa Juho Ihamuotilan treenistä. Tamman myös kasvattanut valmentaja myi hevosen Mönttiselle kesällä, minkä jälkeen se on ehtinyt kilpailla uuden omistajan ja valmentajan nimissä kolme kertaa. Niistä paras sijoitus irtosi heinäkuussa, kun se sijoittui toiseksi kyvykkään Listas Mintun jälkeen. Mönttinen odottaa viime vuonna kolme kertaa voittaneelta Wishing Dreamsilta vielä aiempaa parempia suorituksia.

”Viimeksi oli voltin viitosrata. Ari (Moilanen) sanoi, että tamma hätääntyi, kun rinnalta lähti hevonen reippaasti. Kouvolan kapealla radalla peli oli menetetty lähtölaukan jälkeen. Lämmityksen jälkeen Ari oli sitä mieltä, että tällä hevosella pärjätään vielä”, Mönttinen kertaa viimekertaista epäonnistumista.

”Nyt ollaan auton takana. Vastusta en kauheasti tunne, mutta Wishing Dreams on hyvällä mallilla. Minulla on omat odotukset tästä hevosesta, että sen pitäisi alkaa pärjätä, kun vain kaikki palaset loksahtavat paikalleen.”

Wishing Dreams osoitti jo kolmivuotiskaudellaan kykynsä. Uran ensimmäisessä startissa tulleen kolmossijan jälkeen tamma ravasi kolme peräkkäistä voittoa. Viimeisin näistä oli Tammakriteriumin karsinta, jossa se löi muun muassa Magical Princessin. Finaalissa sijoitus oli neljäs, joten Wishing Dreamsin voi sanoa kuuluvan todella kovan ikäluokan tammaparhaimmistoon.

”Tämä kesä meni vähän tussaroidessa, kun hevonen kasvoi vielä paljon. Sen takia se oli kesän poissa, enkä ilmoittanut sitä Villinmiehen Tammakilpaankaan, kun ikäluokassa on niin kova tammakaarti”, Mönttinen kertoo.

”Tässä hevosessa on potentiaalia.”

Valmentaja uskoo, että Wishing Dreams pystyy onnistuneella juoksulla taistelemaan kärkisijoista keskiviikkona. Sopivaa reissua tammalle pyrkii tarjoamaan suomalaiskuski, minkä Mönttinen näkee isona etuna, sillä ohjastaja tuntee lähdön hevoset varmasti ulkomaalaisia kilpakumppaneita paremmin.

”Tämä on mun mielestä helppo hevonen ajaa. Onhan Rikulla kokemusta, vähän voin evästää häntä, mutta en usko tämän jäävän kuskista kiinni. Onhan se meikäläiselle paljon helpompaa, kun olen kielitaidoton mies.”

Myös Lindgren uskoo, että hänellä on tamman kanssa mahdollisuus yltää jopa voittoon asti.

”Ainakin aika lähelle sitä pystyy, jos taso on entisellään, eivätkä muut hirveästi paranna. Taktiikkaa en ole vielä miettinyt, eikä sitä oikein pysty etukäteen päättämäänkään noissa lähdöissä.”

Ilman varustemuutoksia kisaan starttaava Wishing Dreams on Mönttisen mukaan kotona oikein mukava hevonen.

”Se on helppo hevonen ajaa ja treenata. Oikein miellyttävä ja kiva hevonen. Radalla se on myös miellyttävä.”

Kokelasohjastajien EM-osakilpailu käsittää neljä osakilpailua, jotka kaikki ajetaan keskiviikkona Vermossa. Mukana kilpailussa on 11 Euroopan raviliiton UET:n jäsenmaan edustajaa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi