Lauantaina juostaan Kaustisella.

Toto76 Kaustinen: Suosikki rannalle

Kaustisen Toto76-kierroksella ei ole isoja virheitä pelijakaumassa, mutta yksi paikka ottaa kantaa kuitenkin löytyy. Sauvignon Blance jää hieman liikaa pelattuna varahevoseksi, ja sen tilalle otetaan aliarvostetut haastajat.

Kolmas kohde on päivän avainlähtö pelivalintojen kannalta. 1 Sauvignon Blance on ollut hyvä, muttei niin loistava kuin mitä taustavoimat ovat odottaneet. Härmässä sillä oli maalisuoralla kaikki pelissä, ja tänään tamma saa vielä kovemman haasteen pojilta.

4 Haras Du Pin jäi Härmässä pussiin Sauvignon Blancen taakse. Tänään valmentaja Antti Ala-Rantala pysyttelee todennäköisesti toisella radalla, ja antaa näin hevoselleen mahdollisuuden. Kaustisen tuoreimman voiton perusteella ruuna jatkaa elämänsä kunnossa.

5 Bakels Birdland on myös likimain tasaveroinen voitontavoittelija edellisten kanssa. Kokemäellä kaikki oli keulasta helppoa, ja vahva ruuna pystyy taistelemaan voitosta myös haastavamman juoksunkulun jälkeen.

Avauskohteen 12 Like You ei ole liikaa pelattu, joten se kelpaa sopivassa tammavoltissa varmaksi. 11 Vapperi on riittävästi pelattu, mutta sen mahdollisuuksiin uskotaan edelleen kovasti, jos vain ravi on yhtä hyvää kuin viimeksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi