Meydanin laukkakilpailut lauantaina päättyvät keinovaloissa muovikuituhiekkaradalla juostavaan World Cupiin. Kuva videosta kilpailusta vuonna 2017.
Meydanin laukkakilpailut lauantaina päättyvät keinovaloissa muovikuituhiekkaradalla juostavaan World Cupiin. Kuva videosta kilpailusta vuonna 2017.

Dubain ennakkosuosikit listattu - Veikkauksen lauantain totokohteissa myös Meydanin laukkalähdöt

Amerikkalaishevonen West Coast lensi miljoonajahtiin Dubaihin lauantaiksi. Se tavoittelee jo neljättä täysosumaa valmentajalleen Bob Baffertille 23. kertaa kilpailtavassa Dubai World Cupissa. Hevosurheilu keräsi Meydanin lauantain kaikken lähtöjen ennakkosuosikit oheiseen listaan.

World Cupissa vedonlyöjät nousevat tai kaatuvat  West Coastin  myötä. Sen kertoimet ovat liikkuneet kertoimien 1,80 - 2,00 välillä kansainvälisissä ennakkovedonlyönneissä.

Nelivuotias ori lennätetiin Kaliforniasta 13 400 kilometriä Dubai World Cupiin. Vuosi sitten valmentaja Bob Baffert voitti 6 miljoonaa USA:n dollaria Arrogatella ja hän uskoo Mary ja Garyn Westin omistaman West Coastin pystyvän samaan.

”West Coast on matkustanut aina hyvin”, Baffert sanoi ja piti sen saamaa lähtönumeroa 9 hyvänä isokokoiselle hevoselle.

Baffertin tallin toisen kilpailijan Mubtaahijin omistaa Dubain hallitsijan Mohammed bin Rashid Al Maktoumin serkku. Hallitsijan Godolphin-talli tuo kisaan Thunder Snown ja Talismanicin hamuamaan mahdollisimman suurta siivua ’kotiin’ 10 miljoonan palkintopotista.

Dubain kaikki yhdeksän lähtöä ovat Veikkauksen totokohteina lauantaina. Hevosurheilu keräsi kansainvälisten verkkosivustojen suurimmat ennakkosuosikit lähdöittäin oheen.

MEYDAN 31.3.:
1. lähtö klo 14.45 9 Heavy Metal, 8 Economic Model, 12 Kimbear, 11 Akito Crescent
2. lähtö klo 15.15 8 Ziyadd 9 Nafees 6 Al Zahir
3. lähtö klo 15.50 5 Vazirabad, 14 Rare Rhythm, 12 Big Orange, 10 Frontiersman
4. lähtö klo 16.30 4 Mendelssohn, 5 Gold Town, 3 Reride
5. lähtö klo 17.05 13 Blue Point, 10 Jungle Cat, 3 Librisa Breeze
6. lähtö klo 17.40 6 Roy H, 2 X Y Jet, 1 Mind Your Biscuits
7. lähtö klo 18.35 5 Benbatl, 2 Neorealism, 4 Trais Fluors
8. lähtö klo 19.10 6 Cloth Of Stars, 3 Rey De Oro, 5 Poet's Word
9. lähtö klo 19.50 9 West Coast, 2 North America, 6 Forever Unbridled

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi