Katja Melkko odottaa Elian Webiltä taas kultadivisioonassa hyvää panosta - etenkin, jos se pääsee mielipaikalleen keulaan.
Katja Melkko odottaa Elian Webiltä taas kultadivisioonassa hyvää panosta - etenkin, jos se pääsee mielipaikalleen keulaan. Kuva: Jarno Unkuri

Melkon 75-hevosilla haastavat paikat, mutta kunto kohdallaan

Elian Web avaa kautensa Eskilstunassa haastajan roolissa, muttei lyötynä. Suosikinpaineet kantaa takariviin arvottu Sorbet.

Elian Webille kuuluu valmentaja Katja Melkon mukaan pelkkää hyvää.

”En ollut siihen ollenkaan tyytyväinen viimeksi, vaikka sijoitus oli hyvä (3). Sen jälkeen se on huilaillut ja sitä on hoideltu, ja se tuntuu taas terveeltä ja pirteältä kotona. Elian Web on jo sen ikäinen, että sillä ei suurempia suunnitella vaan ajetaan kilpaa silloin kun se tuntuu hyvältä. Ei auta kuin lähteä taas koittamaan.”

”Numero on iso (7), mutta sisäpuolella ei näyttäisi olevan superavaajia. En näkisi ihan mahdottomana, että Eetu pääsisi tuoltakin keulaan, ja keulastahan se aina parhaat juoksunsa tekee. Se ei ole ollut koskaan kiertäjätyyppi, ja jos se joutuu juoksemaan toisten takana, sen pitäisi päästä sujuttelemaan sisärataa”, Melkko painottaa.

”Jos Elian Web on parhaimmillaan ja pääsee keulaan, se ottelee tiukasti voitosta. Vastus ei ole samaa luokkaa kuin viimeksi finaalissa, ja siinäkin se oli kolmas, vaikkei ollut hyvä.”

Helluva Am kokeilee siipiään Diamantstoetin karsinnassa neljä voittoa tavallisista lähdöistä alla.

”Se on ollut koko ajan tosi hyvä ja parantanut startti startilta, mutta lähtöpaikka on silläkin pikkuisen huono. Miten juoksu lähtee voltin 8-radalta menemään? Tämäkään ei ole ollut yhtä hyvä toisten takaa kuin keulasta. Hevonen on hyvällä mallilla, lähtöpaikka on ainoa arvoitus”, valmentaja summaa.

Hyviä voittosaumoja on onnistuneilla juoksuilla myös 75-kohteiden ulkopuolella.

Essie Gonzales on ollut tosi vakuuttava molemmissa starteissaan meiltä. Nyt haluttiin saada startti alle ennen Solvallan finaaleja ja ilmoitettiin tamma spårtrappa-lähtöön, että se sai varmasti hyvän paikan.”

Exaudio Vici näytti viimeksi hyvältä, mutta kompuroi takapäällä ja laukkasi eikä lähtenyt enää sen jälkeen vetämään. En osaa sanoa, mistä se johtui. Sillä on ollut joskus pientä kurkkuongelmaa, mutta erittäin hyvältä se kotona tuntuu. Se on suorittanut jatkuvasti hyvin näillä pitkillä matkoilla, vaikka sarjat on nousseet.”

General Manager aloitti hyvin ja pystyy sekin taas pärjäämään, kunhan vaan taipuu voltin viitosradalta oikealla askellajilla matkaan. Kaikilla on mahdollisuudet pärjätä, mutta tällaisena päivänä lähdöt on tiukkoja, ja juoksujen pitää onnistua”, Katja Melkko summaa.

Peli Eskilstunan T75-kierrokselle sulkeutuu lauantaina kello 17.20.

Toto-kohteisiin

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi