Sahara Peyote kilpaili viime syksynä Porin Kultaloimessa ja palaa 2,5 viikon kuluttua Suomeen Jokimaalle Suur-Hollola-ajoon.
Sahara Peyote kilpaili viime syksynä Porin Kultaloimessa ja palaa 2,5 viikon kuluttua Suomeen Jokimaalle Suur-Hollola-ajoon.Kuva: Anu Leppänen

T86-ennakko: Sahara Peyote viimeistelee kuntonsa Suur-Hollolaan

Veijo Heiskanen ja Henna Halme vierailevat Solvallan keskiviikon T86-raveissa kolmella hevosella.

Viime syksyn Suomen derbykolmonen Sahara Peyote oli ehdolla myös Finlandia-ajoon, mutta päätyi juoksemaan samana viikonloppuna 5-vuotislähdön kotiradallaan Åbyssä.

”Sattui rata 8, ja ajoin tosi kiltisti ja pakitin hännille, kun piti ajaa seuraavan kerran jo viikon päästä Kööpenhaminassa. Mutta sitten tulikin kaviopaise, eikä sinne lähdettykään, ja tuli vähän turhan pitkä tauko”, Henna Halme valaisee.

”Taas on vähän sama tilanne. Sahara Peyote tarvitsee startin alle ennen Suur-Hollola-ajoa, mutta paikka on tosi ulkona. Seiskaradalta ei voi hirveästi revitellä. On tärkeintä, että hevonen saa nätin juoksun ja tulee hyvin perille.”

”Hevonen on treenannut hyvin ja on hyvässä kunnossa, ja paremmalta paikalta se olisi voinut olla kärkikahinoissa. Nyt on vaikea uskoa ihan kärkisijoihin”, Halme lisää.

Menestys tulisi yllätyksenä myös Kurri Jari Bokolla ja Bag’s Simonilla.

”Niillä on molemmilla hyvät paikat, mutta niin kova vastus, että melkein hirvittää. Hevoset on mallillaan, mutta tällä kertaa oltaisiin tyytyväisiä rahasijoihin.”

Peli Solvallan T86-kierrokselle sulkeutuu keskiviikkona kello 20.20.

Toto-kohteisiin:

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi