Ruotsin T75-kierros ravataan tänä lauantaina Gävlessä. T75-pelissä on yli 3 miljoonan euron jackpot.

Kierroksen kohokohta on Prinssi Danielin lähtö, toiselta nimeltään Vägen till Elitloppet. Voittaja saa viimeisen halutun paikan kahdeksan vuorokauden päästä ravattavaan Elitloppetiin.

Suursuosikkina ”roosaa pilettiä” lähtee hakemaan Disco Volante. Lyhyt matka, ykkösrata ja sopiva vastus enteilevät suurella todennäköisyydellä voittoa, vaikka kahtena viime vuonna kunto on alkanut huipputalven jälkeen Elitloppetin alla horjua. Finaaliin Disco Volante ei ole kummallakaan kerralla selvinnyt.

Jos se nyt selviäisi, valmentaja Stefan Melanderilla on edessään kuskiongelma: vakiokuski ja Gävlessäkin ohjastava Ulf Ohlsson on jo lupautunut ajamaan Elitloppetissa Ecurie D:tä.

Melanderin oma ajokäsikään ei vapise edes isoissa kisoissa, siitä on näyttöjä The Hambletonia myöten. Viime vuosina Melander on luottanut kuitenkin enemmän ja enemmän lainakuskeihin.

Melanderin naapuri Jorma Kontio ajaa tälle jonkin verran, mutta tänä keväänä rattailla on nähty usein myös Mika Forss. Ja vieläpä varsin mukavalla menestyksellä.

Forssia on väläytelty myös italialaisen Vernissage Grifin rattaille, mutta kutsua ei ole vielä kuulunut. Joka tapauksessa alkaa näyttää hyvältä, että Elitloppetissa nähdään suomalaisohjastaja – parhaassa tapauksessa jopa kaksi.

Kovinta vastusta Disco Volantelle odotetaan lauantaina Gareth Bokolta. Sen aloitus Jerry Riordanilta oli mykistävä: voitto kuolemanpaikalta ajalla 09,9! Ysirata takarivissä aina kovaa avaavan ja vauhdilla vetävän Disco Volanten takana on mielenkiintoinen lähtöpaikka.

Elitloppetiin mielisi myös Gareth Bokon entinen tallikaveri, Conrad Lugauerin Harran Boko. Daniel Redénin 5-vuotias tamma Diana Zet mittaa ensi kertaa tasonsa vanhempia oriita ja ruunia vastaan. Kokeneet konkarit Milligan’s School ja Racing Mange vaanivat kuumimpien suosikkien epäonnistumista.

Suomalaisväriä Gävlen kierrokselle tuovat hopeadivisioonassa juoksevat Jonna Irrin Majestic Man ja Sahara B.Boy. Varsinkin viimeksi pussiin jäänyt ja edelliskerralla vahvasti kakkoseksi kirinyt Majestic Man vaikuttaa ilman kenkiä ja Jorma Kontio rattailla yllätysvalmiilta.

Peli Gävlen 75-kierrokselle sulkeutuu lauantaina kello 17.20. Täysosumien kesken jaetaan 3 076 593,17 euron jackpot, ja yhdellä täysosumalla voi voittaa jopa 6,1 miljoonaa euroa.

Toto-kohteisiin:

 

Lisää teemasta: Toto75-ennakko