Aura Vasama ja Elud SM:ien päätöspäivänä.
Aura Vasama ja Elud SM:ien päätöspäivänä.Kuva: Miia Lahtinen

Hevosurheilun Ratsastuksessa vakavaa ja kevyempää

Aino nations cupin jälkeinen Hevosurheilun ratsastus alkaa vakavasti, 2-tason ratsastajan Ella Saarenpää-Kervisen tarinalla.

Ratsastajille opetettiin ainakin aina ennen, että putoamisen jälkeen pitää kivuta heti takaisin satulaan. Muuten voi iskeä kammo. Niin Saarenpää-Kervinen teki.

”Karistelin enimmät silmissäni kipunoivat tähdet pois, nousin takaisin hevosen selkään ja hyppäsin mielestäni täydellisen radan. Tämä esterata jäi viimeisekseni”, Saarenpää-Kervinen kertoo huhtikuussa 2016 tapahtuneesta onnettomuudesta, joka päätyi seuraavana aamuna sairaalaan ja lopulta aivovammadiagnoosiin.

Saarenpää-Kervinen sanoo, että hänellä on kaksi elämää: ennen ja jälkeen aivovamman.

”Kumpikaan niistä ei ole parempi toista – ne ovat vain erilaisia”, hän toteaa.

Muuten ollaan kilpailuasioissa. Ainon nations cup oli ja meni, ja sen pohjalta mietitään uusia karkeloita. Hiroyuki Kitahara oli katsoo Tokioon, suomalaiset kouluratsastajat ensin EM:iin. Ja lisäksi meillä on ensi viikonloppuna yksi kesän puhutuimmista tapahtumista: suomenhevosten koulumestaruudet! Kysyimme Elina Kurulta, Katja Kuokalta, Krista Mutaselta ja Anni Heikkilältä, millä meiningillä he ovat lähdössä mitalijahtiin.

Runkolehden puolella pääsemme tutustumaan junioreiden esteiden suomenmestariin Aura Vasamaan, joka on Kemppien hevossukua. Jopa kaikkein putkinäköisin ratsastusharrastaja tietää Kemppien ravihevoskasvatuksen. Saamme kuulla muun muassa sen, minkä neuvon Ravitalli Kempin perustaja Jokke Kemppi antaa ratsuhevoshuutokauppaan lähtijöille.

Meilläkin on yksi neuvo: tilatkaa Hevosurheilu.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi