Susanna Granroth voitti, Venla Keränen sai neljännen palkinnon.
Susanna Granroth voitti, Venla Keränen sai neljännen palkinnon.Kuva: Miia Lahtinen

Ainon medium tour Granrothille, Keränen moraalinen voittaja

Kahdeksanvuotias FWB-ruuna Tay Malaysia teki Susanna Granrothin kanssa varman ja vakuuttavan radan, jolla otti kansanvälisen voiton.

Ainon yhden tähden kilpailuiden sunnuntain 130-rata oli haastava, ja perusradan nollia saatiin vain 5.

"Oli siellä tekemistä", Granroth totesi. Hän oli tyytyväinen, sillä hevosta aiemmin vaivannut kuumuus oli poissa. Rata oli vaivaton, eikä voittoon täytynyt pitää sen kummempaa kiirettä. Ainoan varjon voiton ylle heitti järjestäjien virhe. Kun Venla Keränen lähti uusinnan viimeisenä radalle, yksi este oli alhaalla. Keränen ehti hypätä sen, ja lähestyi jo okseria pitkällä sivulla, kun tuomaristo pyysi äänimerkillä pysättämään. Joku huusi yleisöstä jatkamaan, ja Keränen hyppäsi radan loppuun. Yksi puomi kuitenkin putosi hyvin todennäköisesti ajatusten karkaamisen seurauksena.

"Se oli häirintää, josta menin sanomaan tuomaristolle. Niiden mielestä minun olisi pitänyt pysäyttää heti äänimerkin saatuani, mutta enhän minä voinut istuttaa hevosta lähestymisessä", Keränen totesi. Ilman pudotusta hän olisi voittanut luokan.

"No, tamma on hypännyt täällä kolme rataa ja saanut kolme sijaa", Keränen kuittasi ja lähti valmistautumaan 14.30 alkavaan GP-luokkaan.

Ero 1. ja 4. palkinnon välillä oli 195 euroa.

Luokassa suomalaisten kasvattamat hevoset olivat vedossa, sillä luokassa toinen oli Sanna Backlund hienolla FWB-orilla St Quel Exelance, kolmas Sanna Kröger Forsténien kasvattamalla Stormreaver FP:llä ja viides Viron Paul-Richard Argus Liisa Lähdesmäen kasvattamalla Renessinillä.

Tulokset tässä.

Täsmennys 18.56.: Keräsen kuulema huuto kuulutettiin tuomaritornista. Tästä huolimatta ratsastajan valitus uusinnan häiritsemisestä hylättiin ulkomaalaisen tuomarin päätöksellä, koska hän ei lopettanut rataa kesken merkin saatuaan. Keränen ihmettelee, miksi kukaan tuomatitornissa ei kertonut päätuomarille, että he kuuluttivat jatkamaan ja tuomari hylkäsi valituksen virheellisillä tiedoilla.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi