Keskustelussa on monta asiaa kerrallaan. Yksi puheenaihe on nykyhevosten laatu, ratsastettavuus ja reaktiivisuus. Toinen keskustelu on kouluratsastus sellaisena, jona se tällä hetkellä areenoilla nähdään.

Kun KWPN-mies Jespers puhuu hevosista, hän puhuu niistä jalostuksen tulokulmasta. Jalostusta pystyy ohjaamaan haluttuun suuntaan. Joskus hyvinkin nopeasti. Sama pätee muihinkin asioihin. Pitää vain tehdä päätös siitä, mitä halutaan.

Jespers toteaa, että hevosjalostus on mennyt niin paljon eteenpäin, että kouluhevosen kohdalla biomekaanisesti ajateltuna ollaan maksimissa. Enempää liikettä ei hevoselta enää voi eikä tarvitse vaatia.

”Ollaan oltu maksimissa joitakin vuosia jo", Jespers täsmentää. "Kuinka monta kertaa minullekin on käynyt niin, että katson jonkun hevosen liikkumista areenalla ja sanon itselleni ”wow, miten tämä on edes mahdollista?”

Se, mitä tänään radoilla nähdään, on seurausta tietoisesta päätöksestä, josta alkaa olla jo aikaa.

”Vuosituhannen vaihteen paikkeilla KWPN:ssä nähtiin, että kantakirja oli menossa liian raskaaseen suuntaan. Hevosissa oli liian vähän sähköä. Tehtiin päätös keventää ja modernisoida rotua, koska ratsastajat ovat pääasiassa naisia”, hän sanoo.

Jespers tekee kädellään nopean liikkeen ylöspäin samalla kun päästää nopean vislauksen. Wfyit!

Se tapahtui loppujen lopuksi nopeasti. Vähän liiankin nopeasti. 25 vuoden aikana suuntaa on säännöllisesti reivattu ja tarkistettu. On huomattu, että hevosten reaktiivisuus ja nopeus on asia, jota voi olla liikaa, Jespers myöntää sen.

Kun päätös lähteä poispäin vanhanaikaisesta hevosmallista oli tehty, huomattiin jossakin vaiheessa, että hevoskannasta oli tulossa paitsi äärimmäisen liikkuva, myös erittäin reaktiivinen ja sitä kautta äärimmäisen sensitiivinen. Jotta ei jouduta tilanteeseen, jossa on hevosia, joilla pystyy ratsastamaan vain ammattilainen, tarvittiin vastakohtaa, vähän rehtiä rauhallisuutta, jos ei haluta sanoa jähmeyttä. Sitä löytyi saksalaisesta Donnerhall-verestä, eikä saksalaisoritta epäröity Hollannissa käyttää temperoimaan hevosia sellaisiksi, että muutkin, kuin maailman TOP10 pysyy satulassa.

Jespers kertoo, että hollantilaiset lähtivät suorastaan etsimällä siihen tilanteeseen etsimään hyviä saksalaisoriita, mutta toisin päin sama ei ole tapahtunut kuin vasta viime vuosina, saksalaiset eivät kuulemma ole olleet kovin kiinnostuneita hollantilaisoreista.

Tällä hetkellä KWPN on Jespersin mielestä hyvässä vaiheessa. Liiallista reaktiivisuutta on saatu kitkettyä pois, mutta hevoset pysyvät edelleen keveinä.

Jespers toteaa, että yleisesti ottaen, ongelma ei ole hevosissa. Ne ovat oikein hyviä. Lajin kehitystoimet on suunnattava muualle.

"Nyt tarvitaan parempaa ratsastusta. Hevosystävällisempää, miellyttävää, sääntöjenmukaista ratsastusta", Jespers näkee.

Tämän asian kontrollointi ei ole KWPN-jalostajien eikä rakennetuomarien käsissä, mutta Jespersillä on mielessään täsmäkeino, eikä hän ole ensimmäinen, joka asiasta mainitsee. Vaihdetaan fokus rakennetuomareista koulutuomareihin. Heihin, jotka arvioivat, arvostelevat ja pisteyttävät jalostuksen tuloksia tekemässä sitä, mihin ne on jalostettu. Ja kun Jespersistä on kyse, puhutaan lähinnä nuorten hevosten luokista, mutta mikäänhän ei estä laajentamasta ideaa muihinkin luokkiin, miksei vaikka grand prix'hin.

"Ratkaisu on tuomaritoiminnassa. Ei niinkään ratsastajissa. Ainakaan huippuratsastajissa. He nimittäin pystyvät muuttamaan ratsastustaan vaikka kesken suorituksen, sormia napsauttamalla, kunhan siitä saa tuomaripisteitä", Jespers sanoo.

Jespers lähestyisi ongelmaa hyvällä. Kannustimella, joka on itsessään positiivinen, mutta alleviivaa sopivasti samalla haluttua asiaa. Hän vauhdittaisi toivottua muutosta ratsastuksessa tuomalla koulukisoihin kaksi eri palkintoa. Itse asiassa näin on jo tapahtunut Suomessa, Ruotsissa, Belgiassa ja hiljattain ensimmäisen kerran myös Hollannissa. Kaikki sellaisissa kisoissa, joissa Jespers on ollut tuomarikollegiossa mukana.

Jespersin kuningasidea on harmoniapalkinto.

145-finaali - taas Schwizer

Aiheeseen liittyvää