Hevosurheilun Kuukauden ravurit -verkkoäänestyksessä haettiin jälleen viime kuun sykähdyttävimpiä onnistujia.

Lämminverisissä ykkönen oli harvinaisen selvä. Seinäjoki Racen voittanut, ja Åbyn Olympiaraveissa edukseen esiintynyt Atupem oli äänestyksen ylivoimainen ääniharava. Antero Tupamäen valmentama ori keräsi yli puolet annetuista äänistä.

Lähimmäksi eniten ääniä kerännyttä pääsi uraansa tappiottomana jatkava HIFK:n raviliigavarsa Mascate Match, joka kävi viime kuussa Örebrossa pokkaamassa vajaan 11 000 euron arvoisen ykkössijan. Kolmanneksi eniten ääniä sai valtavassa kunnossa kilpaileva Excalibur It, joka onnistui viime kuussa voittamaan kahdesti.

Suomenhevosten puolella ykkössija pysyi tammahallinnassa, kun Juliette Lax äänestettiin edelliskuun tapaan ykköseksi. Jussi Suomisen valmennettava kilpaili huhtikuussa kahdesti voittaen molemmat starttinsa. Tänä vuonna tamma on kärsinyt ainoastaan yhden tappion, kun voittoja on kasassa jo kuusi. Juliette Lax keräsi reilut 22 prosenttia annetuista äänistä.

Toiseksi suurimman äänisaaliin keräsi Tähen Toivomus, joka kilpaili kuukauden aikana kahdesti. Forssassa se kiri laukan jälkeen hirmuesityksellä kolmanneksi, ja Porissa ori otti vakuuttavan täysosuman. Pauli Raivion valmennettava keräsi piirun verran reilut 20 prosenttia kokonaisäänimäärästä. Kolmanneksi äänestyksessä sijoittui Miika Tenhusen valmentama Draken, jonka saldo huhtikuulta oli kolmella yrittämällä kaksi voittoa.

Äänestyksessä annettiin kaikkiaan 133 ääntä.

Kuukauden ravurit -äänestys ei liity Hevosurheilun Kuukauden hevonen -juttusarjaan. Sarjassa esiteltävät hevoset valitsee edelleen toimitus, ja sen periaatteisiin kuuluu, ettei sama hevonen voi olla Kuukauden hevonen kuin kerran. Äänestyksessä tällaista rajoitusta ei ole.