Kolmivuotiaiden ratsuoriiden ja nelivuotiaiden ratsuponikantakirjaan tarjottavien ponioriiden suorituskyvynkoe saatiin perjantaina valmiiksi. 

Jalostusluvan sai kaksi oritta,  Baloutelli, joka on paras kolmivuotias ja Comme La Lumiere, joka on puolestaan paras kolmivuotias FWB.

Muiden oriiden ominaisuuksia ei katsottu riittäviksi jalostusoriille. Tarkemmat tulokset saadaan myöhemmin.

Näin perjantai meni.

Katja Kultarannan kasvattama ja Ulla Savion omistama Sternenschein (Sternkönig – De Niro) esiintyi aamulla Riikka Harjulan juoksuttamana ja ratsastamana.   Ratsastus tehtiin kaikissa askellajeissa, ja siinä esitettiin myös askeleen pidennystä.

Juoksutus meni hyvin. Hevonen on kuuliainen ja yhteistyökykyinen. Kuten askellajituomari Anne-Mari Pekonen luonnehti, nuori ori seisoi paremmin paikoillaan, kuin hänen oma 14-vuotias tammansa.

Raviin kaivattiin  kuitenkin joustoa ja lennokkuutta ja takajalan työntöä. Eteenpäinpyrkimystä.

Myös ratsain hevonen toimi hienosti ja kuuliaisesti. Tuomaristo oli jälleen tiukkana: “Liikkui suorana. Kuolaintuntuma olisi saanut olla tasaisempi, ja takaosan työntöä toivottiin myös ratsastettuna. Oikea kierros oli parempi. Askeleen pidennykset olisivat saaneet olla selvemmin esitetyt.”

Tuomari kehui erikseen erittäin hyvin tehtyä valmistelua.

Omistaja Ulla Savio oli tyytyväinen Sammeliin, kuten hevostaan kutsuu. “Kävi niin tai näin, se palaa nyt alkuun Sammalistoon siihen samaan poikaryhmään, jossa se elelee. Oriina Sammeli, jota myös Sammeli Samu Savioksi sanotaan, saa olla toistaiseksi, tuli luvat tai ei, koska se käyttäytyy niin hyvin.”

Savio omisti isän Sternkönigin sen viimeiset vuodet.  Kun emätamma tuotiin astutettavaksi Sammalistoon, hän pisti sen jo merkille. Lopuksi kävi niin, että Savio osti kasvattaja Katja Kultarannalta sekä emän että varsan.

Esteoriiden suorituskyvynkoe jatkui puolestaan toisella irtohypytyksellä.

Helasoiden omistama ja Johanna Mikkolan kasvattama rautias Baloutelli  (Balou de Rouet – Nekton) teki tehtävänsä rennon huolettomasti. Ori meni halukkaasti kujaan, mutta ei kuitenkaan rynnännyt. Sitä kehuttiin rakenteeltaan moderniksi.

”Tosi hieno hevonen”, kertasi vielä rakennetuomari Anna Pajanen.

Askellajit saivat hyviä arvioita: käynti on aktiviista, irtonaista, rentoa,  ravi jäntevää, joustavaa, lennokasta ja laukka kevyttä, elastista ja ylämäkeen.

“Estehevoselle erittäin hyvä laukka”, lisäsi askellajituomari Anne-Mari Pekonen.

Estetuomareiden arvio on, että  hevosella on rehellinen halu suorittaa, jos kohta ensimmäisenä päivänä sillä oli enemmän energiaa. Hevosella on myös hyvä esteäly. Se tietää missä puomit ovat ja miten niistä suoriudutaan. Tasalaatuiset hypyt, hyvä kapasiteetti ja tasapainoinen laukka viimeistelivät kokonaisuuden.

Kimmo Helasuo oli iloinen Thiess Lutherin mallikkaasti valmistelemasta oriista. Hän näkee, että saksalaiset saavat siirrettyä omaa rikkumatonta työmoraaliaan myös hevosiin, ja vieläpä siten, että rauha ja hyvä mieli säilyvät molemmilla.

Nuorten hevosten valmistelu on kuitenkin suhdanneherkkää hommaa.  “Kolme oria meillä Saksassa oli, ja tämä yksi saatiin maaliin. Sellaista tämä on”, Helasuo huoahti.  Helasuot bongasivat Baloutellin Mikkolan laitettua siitä myynti-ilmoituksen nettiin. “Ajettiin heti paikalle ja ostettiin se. Näissä hommissa pitää osata reagoida nopeasti”, Helasuo totesi.  Ori viettää kesän Suomessa ja palaa syksyllä jatkojalostettavaksi Saksaan.

May Charmeleonin suoritusta häiritsi, että se ei ollut suoritustuulella, vaan keskittyi vastustelemaan, vaikka tälle päivälle oli saatu avustaja kävelemään hevosen taakse.

Kimoutumassa oleva Clarimoren jälkeläinen on komea ja ryhdikäs  ilmestys. Se on jalo, pitkärunkoinen, melko hyvä ratsuhevostyyppi.

Pekonen harmitteli, että hevonen ei tehnyt arvostelua helpoksi, vaikka askellajit olivat sinänsä puhtaat. “Yhteistyökyvynpuute söi asioita,  puuttui energia ja halu esittää mitään.”

Estehypyissä todettiin samaa.   Hevosen ei katsottu suorittavan rehellisesti. Hypyt suuntautuvat liikaa eteenpäin, ja selän oli toiminnassa puutteita.  Tehtävän edetessä tilanne ei parantunut, ja okserin eteen hevonen pysähtyi.

Comme La Lumiere (Comme Prevu – Dinken) suoritusemästä on Mintti Hassisen kasvattama ja hänen Veronica Timgrenin kanssa yhdessä omistama.

Comme La Lumiere eteni kujaan ja kujassa hyvin. Sekin pysähtyi pari kertaa okserin eteen.  Okseri vaihdettiin pystyesteeseen ja yritettiin sen jälkeen hieman nousevalla okserilla, mikä ylittyi moitteettomasti. Itseluottamus palasi ja okseri ylitettiin vielä kertaalleen  tasaokserina.

Hevonen todettiin jaloksi ja sopusuhtaiseksi,  mutta vielä etupainoiseksi ja erittäin ahtaaksi edestä tällä hetkellä.

Askellajeista käynti on aktiivista ja tarmokasta, ravi lennokasta ja tasapainoista, laukka aktiivista, mutta saisi olla ryhdikkäämpää.

Esteillä se keskittyi hyvin ja halusi suorittaa. Olisi tarvinnut tukea, mutta hyppäsi hyvin ja hyvällä tekniikalla ja kapsiteetilla. Ponnistuksen voimakkuus tuli tänäänkin esille.

Riikka Harjula toivoi läpipääsyä molemmille valmistelemilleen kolmivuotiaille, joista vain toinen kuitenkin hyväksyttiin.

“Sammeli suoritti tosi hyvin ja hypyt tosi hyvällä asenteella, paremmin kuin koskaan aiemmin. Ratsastus samaten. Mun fiilis on, että hevonen antoi todella hienoja pätkiä selkään. Tänään erityisesti oikeassa laukassa, mikä viime viikolla oli vielä se vaikeampi laukka.”

“Ja Comme La Lumiere on vielä parempi hevonen kuin emänsä”, hän totesi.

Springhill C-lebrityn (Christer – Chellano) on kasvattanut Helinä Pohjola, joka myös  omistaa ja esittikin oriin.  Tämäkin ori sai kehut valmistelusta, joka oli tehty hyvin.  Yhteistyö kujassa toimi moitteettomasti.  Pohjola on kertonut kiertävänsä kasvattiensa kanssa paljon eri tapahtumissa.

Rakenteeltaan tämä ori on jalo, mutta saisi olla sopusuhtaisempi ja suurilinjaisempi.

Askellajeista käynti on matkaavoittavaa, mutta voisi olla energisempää, ravi on kevyttä, jos kohta energiaa kaivataan siihenkin, laukka on tahdikasta mutta saisi pyöriä paremmin.

Estelautakunta näki oriilla hyvän jalka- ja selkätekniikan ja hyvän korjauskyvyn. Se oli tänään eilistä parempi ja keskittyi tehtäviinsä osoittaen varovaisuutta ja hyvää asennetta. Laukka saisi kuitenkin olla laadultaan parempi.

Chrianza oli jäänyt pois tältä päivältä. Ulla Helasuo viestitti oriin olleen torstaina epänormaalin huono. He päättelivät sen olleen kipeä jostakin.  ”Ei halunnut hypätä ja potki taluttaessa taaksepäin kun normaalisti hyppää tasaisesti ja hyvin. Hevonen pitää tutkia.”

Myös Kanndiaro keskeytti testin, vaikka esiintyikin vielä tänään. “Ei se onnu, mutta ei ole ihan priimakaan.  Se vähän juoksi esteillä eilen ja tänään oli vähän pulassa, ei halunnut tulla takaosan päälle. Päätettiin jättää se kesken”, Riikka Harjula kertoi. Hän uskoo oriin.  “Sen ratsastettavuus on aivan huikea.”

Tuomareiden mielestä Kanndiaro on hyvin kehittynyt, sopusuhtainen, lihaksikas ori, jolla hieman alhaalta liittynyt kaula.

Askellajeista käynti on aktiivista, takajaloissa on hieman epäsymmetriaa, eli oikea takanen otti lyhyempää  askelta, ravi  oli melko kevyttä mutta saisi olla lennokkaampaa ja laukka lennokasta mutta saisi olla irtonaisempaa.

Estelautakunta piti oriista, ja kehui sen laukkaa, mutta totesi näin: “Se selkeästi haluaa suorittaa, mutta on äärimmäisen kiinni rungostaan, mikä vaikeuttaa hyppäämistä, ori joutuu vääntämään sitä voimakkaasti hypyissä.”

Ori palaa laitumelle Hevosopistolle ja sen tulevaisuus päätetään lähiaikoina.

 

Springhill Fnam (Vliedberg Farley – Eyarth Tayma) on näppäränoloinen esteponi.

Rakenteellisesti poni on jalo ja urheiluponityyppinen,  mutta rungossa on myös puutteita, painunut selkä, pitkä lanne ja lyhyt lautanen.

Käynti on hyvää, mutta ravissa ja laukassa toivottiin enemmän selän käyttöä.

Estehypyissä poni hallitsi etujalkatekniikan hyvin, mutta saisi liikkua paremmin eteen. Itsevarmuudessa on puutteita. Laukka on hieman lyhyttä.

Raatilan Willow Ford  (Wind in the Willows – Bakeburn Bern) on melko jyhkeä newforestinponi, joka hyppää varmasti, ja vauhdikkaasti. Ponille oli laitettu maapuomit menoa rytmittämään.

Sen emälinjassa on tyhjiä kohtia sukutaulussa, mutta poni on silti puhdasrotuinen. Tämä selittyy brittiläisellä tavalla pitää poneja vapaana laumoissa, jolloin isäori ei aina ole selviö.

Rakenteeltaan ori on vankka ja ryhdikäs. Ratsuponiksi se saisi kuitenkin tuomareiden mielestä olla korkeajalkaisempi.

Estehyppääjänä ponnistus suuntautuu hieman liikaa eteenpäin, mutta poni on toisaalta varovainen, jalkatekniikka on hyvä ja ponnistus on voimakas. Keskittymisen suhteen poni oli eilen paremmin edukseen, mutta se vaikuttaa tuomareiden silmään kyvykkäältä.

Käynti on hieman kiireistä, ravi lennokasta, mutta saisi olla irtonaisempaa. Laukka on aktiivista, mutta kiireistä. Vaikka vauhti on hurja, poni pystyy kuitenkin pitämään tasapainonsa.

Springhill FnamSpringhill Fnam
Raatilan Willow FordRaatilan Willow Ford
SternenscheinSternenschein
ChrianzaChrianza
KanndiaroKanndiaro
Springhill C-lebritySpringhill C-lebrity

Lisää teemasta: Ratsuoripäivät 2021