Elmo Jankari viime vuonna.
Elmo Jankari viime vuonna.Kuva: Leena Alérini

Jankarin ja Siltakorven hevoset loukkaantuivat - eivät starttaa EM-kilpailuissa

Ratsastusurheilun vaikein puoli näyttäytyi kenttäratsastajapariskunnalle aivan EM-kilpailujen alla.

Jankarin Duchess Désirée loukkaantui viikonloppuna, ja sunnuntaina saatiin eläinlääkärin päätös, että se ei voi startata.

Siltakorven Bofey Bridge taas ei liikkunut puhtaasti sunnuntai-iltana. Vamma on uusi, eikä sillä ole tekemistä BB:n muutaman vuoden takaisen loukkaantumisen kanssa.

"Nyt mietitään, että mitä sitten", Jankari sanoo apeana. "Eläinlääkäri on juuri käynyt. Päätös siitä, että lähdetäänkö, oli tietenkin eläinlääkärin. Ei ole kyse siitä, onko meistä kiva lähteä vai ei", Jankari sanoo.

"Tietysti on paska fiilis, mutta kaikkeen täytyy varautua."

EM:t olivat kokeneen kaksikon tämän kauden päätavoite. Viikonloppuna Puolassa ratsastettaviin kenttäratsastuksen EM:iin lähtee Suomen väreissä nyt vain Pauliina Swindells Ferro S:llä.

Klo 12.05 täsmennetty loukkaantumisen ajankohtaa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi