Ongelmia aiheuttanut este, kuva poimittu Havenin nauhoituksesta.
Ongelmia aiheuttanut este, kuva poimittu Havenin nauhoituksesta.

A Brok parempi, ratamestari Mikkola korostaa, että mitään harhaa ei rakennettu

Sunnuntaina Pohjola GP:ssä loukkaantuneen A Brokin vamman laadusta ei ole tutkimuksista huolimatta tarkkaa tietoa.

Pipsa Kosken hevonen vietiin sunnuntaina suoraan radalta Helsinkiin Yliopistolliseen Hevossairaalaan, kun se hyppäsi ison okserin sekaan, eikä sen jälkeen laittanut painoa toiselle etujalalleen.

Tutkimuksissa ja kuvauksissa jalasta ei ole löydetty murtumia. Sen sijaan loukkaantuneen jalan jännealue turvottaa sen verran, että tällä hetkellä mahdollisen vaurion laajuutta ei pysty tutkimaan.

”Se saa kipulääkettä ja kontrolloidaan myöhemmin”, asiasta järkyttynyt, vasta 20-vuotias Koski kertoo.

Vielä ei ole päätetty, saako hevonen jo lähteä kotiin Hatteliin, vai tutkitaanko sitä vielä lisää Viikissä.

Pelkän kivun määrän perusteella vamman vakavuutta ei pysty arvioimaan. A Brokin loukkaantuneessa jalassa on ollut vanha vamma, mutta tutkimusten mukaan kyse ei ole sen uusiutumisesta. A Brok varaa jalalleen jo painoa, mutta se ontuu yhä, Koski kertoo.

GP-radan ratamestari Johanna Mikkola kertoo, että ongelmia aiheuttanutta okseria ja rataa siihen saakka on mietitty tarkasti. Samaa estettä hypättiin jo aamupäivän pienemmissä luokissa, ja siinä sille ei kasautunut virheitä.

”Aamulla todella kokemattomat ratsukot hyppäsivät tätä estettä. Jos siinä olisi ollut ongelmia, sitä ei olisi jätetty radalle”, Mikkola sanoo.

Mikkola kertoo katsoneensa avustavan ratamestarin Tomas Kivirannan kanssa videoita radasta, ja he pohtivat, että hevoset tulivat vähän tyhjiksi edellisen linjan, ison okserin ja ison pystyn, jälkeen ja ratsastajat lähtivät kohti isoa okseria työntämään yhtä askelta pois, ja epäonnistumiset tulivat ennemmin siitä. Auringon paiste vaihteli luokan aikana, mutta varjot tulivat vinottain esteen sisään, eivätkä ne todennäköisesti hämänneet hevosia.

Mikkola painottaa, että mitään optista vaikeutta esteellä ei haettu, vaan alhaalla olivat vaikeammat yksiväriset puomit ja ylhäällä normaalit raidalliset puomit, jotka ovat hevosille helpommat hahmottaa. Este oli maksimimitoissa.

”Minulle ei tullut mieleenkään, että siinä esteessä olisi ollut jotain ihmeellistä”, Mikkola sanoo.

Sunnuntain juttu aiheesta täällä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi