Chrisse Fagerström täyttää 80 vuotta
Vantaalla sijaitsevan ratsastuskoulu Poni-Haan perustanut Chrisse Fagerström täyttää tänään 80 vuotta.
Paitsi Suomen suurimman ratsastuskoulun perustajana, Fagerström on tullut tunnetuksi myös kirjailijana. Kuuden teoksen omaelämäkerrallisen Ratsutalli-kirjasarjansa lisäksi hän on kirjoittanut muita hevosaiheisia kirjoja.
Nykyään hän asuu talvet Vuosaaressa ja kesät Porvoon ulkosaaristossa, eikä myönnä enää kaipaavansa hevosten pariin.
”Minulla on ihana asunto, ihanat pennut ja ihanat lapsenlapset”, hän kertoo elämästään viitaten lapsiinsa Susanniin ja poikaansa Pontukseen sekä näiden kahteen lapseen.
Poni-Haka on siirtynyt jo uusille yrittäjille, ja Fagerströmin menot ovat muuttuneet.
”Ei ole kissaa, eikä koiraa. Vain kankaisia teddy-koiria kymmenkunta. Mutta kävin juuri ostamassa uudet kävelysauvat, tässä on lähellä ihana luonto ja odotan, että melontakeskus avataan”, Fagerström kertoo.
Kiireisiä hevospäiviä hän ei ikävöi.
”Täytyy sanoa, että aika aikaansa kutakin. Niinä aikoina oli iloja ja suruja, mutta elämässä menee usein niin, että vaikka joskus tuntuu, että nyt kävi köpelösti ja huonosti, lopulta sitä ajatteleekin, että kivasti meni tämä juttu. Kun toinen ovi sulkeutuu, toinen aukeaa”, hän sanoo iloisena.
Fagerströmin syntymäpäivähaastattelu huomisessa Hevosurheilussa.