Sanna Koskiluhta ja Liptona III sunnuntaina.
Sanna Koskiluhta ja Liptona III sunnuntaina.

Derby-PLUSsassa tänään: Para-SM kruunasi Derby-viikonlopun

Sanna Koskiluhta voitti Liptona III:lla pararatsastuksen suomenmestaruuden. Voitto oli yllätys, sillä Koskiluhdalla ei ole SM-mitaleita aiemmin.

Tähän kevääseen saakka hän on kilpaillut laukkaluokissa, mutta Tanskassa ratsastetun kansainvälisen kilpailun yhteydessä hänet siirrettiin ryhmään 3.

Hyvin ultraharvinaista Escobarin syndroomaa sairastavan Koskiluhdan selkä on leikattu ja tuettu, kun hän oli 11. Siitä liikkuvat vain muutamat lannerangan nikamat. Se tekee laukan myötäämisen melko mahdottomaksi, mikä nähtävästi vaikutti ryhmän vaihtumiseen.

Ypäjällä Koskiluhta voitti molemmat osakilpailut. Ykkössijalta kilpailuun lähteminen ei kuitenkaan jännittänyt.

”Moni muu kertoi heränneensä yöllä ukkoseen, mutta minä nukuin sikeästi koko yön”, Koskiluhta hymyilee.

Lauantaina hevonen oli liikaakin menossa, sunnuntaina se oli paremmin kuulolla.

Hopealle ratsastanut Pia Reitti kertoo, että hänellä ei ole mielikuvia ensimmäisestä radasta juuri yhtään, toisesta sentään vähän. Syynä oli lämpöhalvaus, jonka takia Reitti joutui Loimaalle tippaan lauantai-iltana. Maanantaina hän keitti kotona kahvia miehelle ja muille rehuntekijöille.

”Navettaan en uskalla vielä mennä, mutta keittelen kahvia, että pysyy mies tyytyväisenä”, Reitti toteaa.

Lauantain ohjelmassa läkähtyneelle ratsastajalle tuli useita isoja rikkeitä, sunnuntaina isompi rike oli säikähtäminen toisessa vastalaukassa, mutta sen Reitti ehti kürissa korjata.

Seuraavaksi Reitti jatkaa PM-kilpailuihin parin viikon päästä ja sen jälkeen hän toivoo olevansa EM-joukkueessa.

Kolmanneksi ratsasti täysin sokea Marja Mikola 17-vuotiaalla friisiläisruunallaan Gerke B. Yleensä sokeat ratsastajat kilpailevat laukkaluokissa, mutta Mikolalla on myös kehonhallinnan ongelmia.

”Toinen puoleni on ihan flödönä. Gerke on tämäkkä hevonen, mutta minun on pidettävä sen kanssa myös parempi puoleni yhtä heikkona”, Mikola kertoo.

Hän asuu itse Järvenpäässä, mutta Gerke B asuu omistajansa Minna Juustin luona Koski TL:ssä. Eija Maukonen on kilpaillut Gerke B:llä PSG-tasolla saakka.

Mikola on ratsastanut 4 vuotta tavoitteellisesti. Ratsukkoa valmentaa Janne Bergh.

”Gerken kanssa tulee syyskuussa täyteen kaksi vuotta”, Mikola kertoo. ”On suunniteltava ratsastukset tarkkaan, kun valmennusreissu on aina 160 kilometriä.”

Myös Mikolalle SM-mitali oli ensimmäinen.

Plussa on Hevosurheilun tilaajille kuuluva lisäpalvelu. Plussassa tänään:

  • Para-SM kruunasi Derby-viikonlopun
  • Finnderby yhdellä pudotuksella
  • Baccaran vuoro
  • Finnderby XLVII!
  • Ranta-ahon Dixon loikkasi uudelle tasolle
  • Stegars fiilisteli Wiesbadenissa
  • Laaksolla ratsastettiin kauniisti
  • Nollatuloksella sennuderbyn voittoon
  • Kannatti tulla Joensuusta asti
  • Rosenqvistin mukava kokemus
  • Finnderbyssä Prix de Kohlschmidt
  • Manninen toinen Strömsholman kahdessa tähdessä – vain 0,1 pisteen ero voittajaan

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi