Herpesviruksen takia neurologisista oireista kärsinyttä hevosta pidetään pystyssä vaijereiden avulla Valenciassa.
Herpesviruksen takia neurologisista oireista kärsinyttä hevosta pidetään pystyssä vaijereiden avulla Valenciassa.Kuva: Paula Wolontis

EHV-1-tilanne jatkuu vaikeana, Wolontis pääsi hevosten kanssa kotiin Saksaan

Hevosten herpesvirus EHV-1 on aiheuttanut Kansainvälisen Ratsastajainliiton (FEI) perjantaisen tiedotteen mukaan nyt 17 hevoskuolemaa.

Myös neurologisia oireita aiheuttava virus sinällään on vanha ja tuttukin, mutta nykyinen, esteratsastusturneella Valenciassa esiin tullut muoto on aiempaa vaarallisempi. Hevosia siihen on kuollut kaikkiaan kuusi klinikalla Valenciassa, kaksi kilpailupaikalla Valenciassa, kaksi Barcelonassa, viisi Saksassa ja kaksi Belgiassa. FEI:n mukaan sairastapauksia on raportoitu Belgiasta, Tanskasta, Espanjasta, Ranskasta, Saksasta, Italiasta, Qatarista, Slovakiasta, Ruotsista ja Sveitsistä.

FEI on epidemian takia perunut kansainväliset kilpailut 12 maassa 11. huhtikuuta saakka.

Hevosurheilu on seurannut epidemiaa mm. suomalaisen hevosenhoitajan Paula Wolontiksen kautta. Hän lähti Espanjaan esteratsastusturneelle saksalaisen Hilmar Meyer Sportpferde -tiimin kanssa hoitamaan työnantajansa Tim-Uwe Hoffmannin hevosia. Hoffmannin kuudesta kilpahevosesta menetettiin herpeksen takia kaksi.

Hoffmann ja Wolontis palasivat Saksaan kotitallilleen torstaina Ranskan kautta.

”Viime viikot olivat vähän rauhallisempia, sillä kisapaikalla Valenciassa oli aiempaa paljon enemmän eläinlääkäreitä ja saimme myös apua ulkopuolisilta - heinää, kuiviketta, paljon rehuja, vitamiineja ja muuta sellaista. Kuitenkin hevosia oli yhä paljon klinikalla, ja viime viikolla menehtyi suurin piirtein yksi hevonen päivässä”, Wolontis kertoo.

Yksi menehtyneistä oli Hoffmannin hevonen, joka oli jo vaikuttanut paremmalta vietettyään useamman viikon klinikalla.

”Sitä yritettiin saada kuntoon edes siitostammaksi. Se kuitenkin sai herpesviruskomplikaatioiden takia ähkyn, ja se ähkyleikattiin, mutta sitten muutama tunti leikkauksen jälkeen se sai uudelleen neurologisia oireita. Sitten mitään ei ollut enää tehtävissä”, Wolontis kertoo.

”Tämä hevonen oli koko elämänsä rokotettu herpestä vastaan. Erikoista oli myöskin ehkä se, että tämä hevonen oli ensimmäisessä testissä negatiivinen, vaikka se oli jo ollut kuumeessa monta päivää ja sillä oli neurologisia oireita. Ja moni muu hevonen on ollut myöskin positiivinen, mutta ei ole sairastanut ollenkaan”, hän kertoo.

Wolontis kertoo, että on vaikea edes kuvailla, millaista Valencian sairastalleissa oli.

”Viime viikolla puhuin tallissa puhelimessa ystäväni kanssa, kun toisessa päässä tallia irrotettiin hevonen muutamiksi minuuteiksi vaijereista, että nähdään, pystyykö se seisomaan ilman niitä. Mutta se joutui paniikkiin, lähti juoksemaan tallissa, kaatuili ja lopulta lopetettiin siihen ihmisten keskelle”, Wolontis kertoo.

Palaaminen Saksaan oli helpotus, mutta tuntui myös pahalta, kun kotiin pääsi vain 4 hevosta kuudesta. Niistä kolmella on ollut herpesoireita, mutta nyt hevoset ovat olleet jo pitkään kuumeettomia. Hevoset ovat karanteenissa omassa tallissaan, ja niillä on omat hoitajat. Wolontis itse on lomalla, mutta seurailee niiden vointia, kun koronan takia ei kuitenkaan pääse tekemään oikein mitään.

Hän on tyytyväinen siitä, että epidemia osataan nyt ottaa tosissaan, mutta huolissaan hän on silti.

”Valitettavasti en usko, että tämä loppuu vielä hetkeen, tämä on niin helposti tarttuva virus. Koko ajan kuolemien määrät nousevat ja löytyy uusia tapauksia eri maista”, hän sanoo. ”Tämä ei ole vielä loppu, vaan tässä on globaali vaaratilanne.”

Suomalaisia hevosihmisiä hän kehottaa välttämään tallista toiseen kulkemista ja huolehtimaan desinfioimisesta.

”Tämä pitää ottaa tosi tosissaan”, hän vetoaa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi