Viikko sitten Ypäjällä jaettiin ikäluokkaratsastajien hallimestaruusmitalit kouluratsastuksessa. Kysyimme keitä mestarit ovat, ja mitä heille kauden alussa kuuluu.

Lapsiratsastajien mestaruuden Ypäjällä voitti Coco Roine Kameolla. Roine on kouluratsastaja Sara Maattola-Lindholmin 14-vuotias tytär.

”Sain ensin käydä Anne Fisherin ponitunneilla ja sitten Liisa Hjeltin tyttärien tunneilla heillä kotona, jonka jälkeen jatkoin Stall Sandbackenin ratsastuskoulussa. Kesällä 2019 innostuin enemmän kilpailemisesta ja aloin harjoittelemaan äitini ratsun Sambayan kanssa ja syksyllä 2019 osallistuimmekin ESRAn aluemestaruuksiin jossa voitimme”, Roine kertoo.

Sambaya jäi syksyltä varsalomalle, joten Roine jatkoi äitinsä toisen kilpahevosen, Kameon kanssa.

”Kameo ja Sambaya ovat tosi erilaiset. Sambaya on kun taivaan lintu, jonka kanssa tärkeintä on aistia joka hetki, että pysyy sen mukana matkassa ja pitää omat ja sen hermot hallussa ja välillä se ei vaan onnistu… Kameo vaatii taas erilailla keskittymistä ja fysiikkaa, mutta se myös antaa anteeksi virheitä”, Roine kuvaa.

Hän kertoo, että hänen tavoitteenaan on ensisijaisesti oppia ratsastamaan ja toimimaan erilaisten hevosten kanssa.

”Ja mielellään mennä eri lajeja. Yleensä vuoden kohokohta on ollut esteleiri Ruoveden ratsutallilla ja on tänäkin vuonna”, hän hymyilee.

Kouluratsastus ei ollutkaan ensisijainen valinta.

”Kun innostuin ratsastuksesta ja kilpailemisesta, äiti sanoi, että yhtään hevosta hän ei rupea ostamaan, että sillä mennään mitä tallista löytyy. Ja että täytyy opetella vaan ratsastamaan, vaikka helpolla et tule pääsemään”, Roine kertoo.Taitojen karttuessa kouluratsastus on alkanut tuntua hauskemmalta.

”Nyt kun kouluratsastukseen on päässyt hieman enemmän sisään tai sitä ymmärtää, niin se on muuttunut tosi mielenkiintoiseksi. Toisaalta hyppypäivinä estetehtävät tuntuvat sen ansiosta helpommilta, kun hevonen on avuilla ja tempoja ja linjoja pystyy muuttamaan paremmin.”

Kameota koulutettiin vikellykseenkin kaudelle 2020, mutta Roine kasvoi yli lyhytrunkoisesta hevosesta.

”En mahdu enää tekemään sen selässä vaadittuja liikkeitä, mikä on sääli, koska se oli vikellykseen tosi lahjakas. Siinä meille kasvoi hyvä luottamus ja innostuin sen ratsastamisesta enemmän, kun välipäivät työstin sitä selästä”, hän kertoo.

13-vuotias Kameo on ollut perheessä 4-vuotiaasta asti, mutta vasta nyt sen kanssa on löytynyt todellinen luottamus, Roine kertoo.

”Se on helposti epävarma itsestään ja muuttuu silloin möhkäleeksi”, hän kertoo.

Äidin kanssa harrastamisessa on puolensa ja puolensa.

”Olisi ehkä hieman helpompaa, jos äiti ei tietäisi hevosista niin paljon. Hän on aika napakka ja vaativa hevosten hoidon suhteen, eikä anna yhtään armoa, vaan laittaa minut tekemään kaiken itse. Se on se palkka, jonka hevonen saa työnteostaan, ja sillä tavalla hevosen kanssa kyllä muodostuu parempi suhdekin”, Roine miettii.

”Toisaalta palaute tulee aina heti ja on aina joku jolta kysyä. Ja kyllä se aina välillä, kolmen kirjallisen anomuksen jälkeen, suostuu hevosia vapaapäivinä kävelyttämään, jos mulla vaikka vikellys ja futistreenit saman päivänä, eikä aika vain riitä. Muuten ratsastan ne yksin.”

”Mukavaa on kuitenkin se, että äiti muistuttaa aina, että pakko ei ole tätä lajia harrastaa, jos ei halua, vaikka äiti itse on vahvastikin sitoutunut tähän lajiin.”

Muitakin harrastuksia Roineella on kouluratsastuksen lisäksi: jalkapallo, vikellys ja aina, kun aikaa riittää, myös purjehdus ja laskettelu.

”Isä haluaa kommentoida tähän, että kaikki muu paitsi purjehdus on turhaa”, kysymyksiin sähköpostilla vastaava Roine kertoo.

”Ja joka kisoista kotiin tultaessa hän kysyy, saako jo jonkun noista laittaa vartaaseen. Että tällainen perhe meillä….”, hän lisää silmäniskuhymiön kanssa.

Hopealle ratsasti Peppi Kokko Damasco Caniceiralla ja pronssille Gea Salminen Oeds.

 

Junioreiden mestaruuden voitti Anni Plith ratsullaan  Midt-West Zalando. Ratsu on vasta 8-vuotias, ja ratsastajakin on vain 16.

”Nyt onnistuimme tekemään ensimmäistä kertaa molempina päivinä onnistuneet suoritukset ilman rikkeitä. Olen tyytyväinen kaikkeen, tästä on hyvä jatkaa kautta”, Plith summasi.

Kauden 2019 hän kilpaili menestyneelle liising-ponilla Pin Rock’s Hannibal, mutta täksi kaudeksi etsittiin hevonen.

”Hannibalin kanssa siirryin kokonaan kouluratsastuksen puolelle.”

Zalando tuli ratsastajalleen elokuun lopussa. Se on laadukas ratsu, joka oli kilpaillut hieman tasoa vaativa B.

”Hirmu kiva, todella kiltti, aika rehellinen ja iso”, Plith kuvaa.

Zalando asuu Ruskeasuolla, ja Plith valmentautuu Janne Berghin ja Kikko Kalliokosken silmien alla. Kalliokoski treenaa Zalandoa myös eteenpäin, kohti nuorten luokkia, mitä varten on tehty jo piruetteja ja vaihtoja peräkkäin.

”Meillä on vielä tämänkin jälkeen pari junnuvuotta edessä. Mennään yhdessä eteenpäin”, Plith sanoo.

Kauden päätavoitteena ovat PM-kilpailut Ypäjällä. Aikataulupäällekkäisyyksien takia ikäluokkaratsastajien on valittava joko PM-kilpailu tai EM:t. Euroopan Mestaruuksien Plith toivoo olevan vuorossa kesällä 2021.

Junioreiden hopeaa otti Inna Jurvainen – Escondido ja pronssia Pinja Järvinen – Fahrenheith 44.

 

Nuorten ratsastajien kullan voittivat kestomenestyjät Louise Jönsson ja Dayna.

”Meni ihan hyvin kyllä. Yksi rike tuli lisätyssä ravissa, jossa tuli muutama askel laukkaa, mutta olemme parantaneet asioita, jotka ovat olleet edellisinä vuosina vaikeita. Niin kuin piruetteja, joista tuli nyt muutama kasikin”, Jönsson kertoo.

Hänellä on edessään viimeinen vuosi nuorissa ratsastajissa. Sen takia talven ajan on treenattu uusia, vaikeita juttuja U25-luokkia ajatellen. Vaikeinta on piaffi.

”Se on työn alla. Dayna on vähän hidas siinä, ja olemme yrittäneet ohjata energiaa oikeaan paikkaan”, Jönsson sanoo hevosestaan.

Jönsson on laittanut kauden ykköstavoitteeksi EM-kilpailut, mikä tarkoittaa sitä, että Ypäjän PM:t on jätettävä väliin.

”Jos vain pääsen joukkueeseen”, Jönsson sanoo.

Siviilielämässään Jönssonin aika kuluu lukien kauppatieteellisen pääsykokeisiin.

Nuorissa hopeaa vei Eerika Hakala American Beautylla ja pronssia Veera Paloheimo Wolle Wolkensteinilla.

 

Poniratsastajien ryhmässä voiton vei Roosa Salo 10-vuotiaalla, Suomessa kasvatetulla WPB-ponilla Sir Maximus Welshwarrior (Sir Oldenburg – Shamrock Silent Squadron).

Ratsukko on hallitseva kouluratsastuksen suomenmestari poneissa viime vuodelta.

14-vuotias Salo tulee Raumalta.

”Mulla on aikaisemmin ollut yksi ylläpitoponi ja poni Lissu ennen kuin sain kisaponini Maxin. Olen harrastanut ratsastusta tosi nuoresta asti – aloin käymään tallilla äitin kanssa kun olin 3-vuotias”, Salo kertoo.

Max tuli perheeseen vain 6-vuotiaana, ja nyt se on ollut Saloilla vähän yli 4 vuotta.

”Meille tullessa Max osasi vain nostaa laukan, ei paljoa muuta, ehkä muutamia perusasioita. Sillä oltiin hieman myös hypätty. Äitini opetti Maxille ratsastuksen perusasiat, ja olen itse kouluttanut ponin tälle tasolle valmentajieni avulla”, Salo kertoo.

Tällä hetkellä häntä valmentavat Heidi Takala ja Kikko Kalliokoski.

”Ypäjän radat olivat mun ja Maxin parhaat radat tähän mennessä, ja saimme hyvät prosenti, mikä riitti molempien luokkien voittoon. Tälle kaudelle tavoitteena on pääasiassa pysyä molemmat terveinä, saada poni liikkumaan iloisesti ja tekemään tasaiset radat. Ponille tarvitaan lisää voimaa ja osaamista liikkua radoilla isosti ja ilmavasti sekä pysyä rentona kouluaitojen sisällä. Kisatavoitteina ovat PM- ja EM-kisat”, Salo kertoo.

Ponien hopeaa vei Ruut Mantela Hillside Arwenilla ja pronssimitali meni ratsukolle Saana Hannulalle Dacapo de l’Aube.

Tulokset täällä.

Anni Plith ja Midt-West Zalando.Anni Plith ja Midt-West Zalando.
Louise Jönsson - Dayna.Louise Jönsson - Dayna.
Roosa Salo ja Sir Maximus WelshwarriorRoosa Salo ja Sir Maximus Welshwarrior

Lisää teemasta: RatsastusPLUS