“Oli vähän haastavaa. Ainakin vasen jalustin irtosi”, Jankari kertoo tilanteesta, jossa meinasi kulmaesteellä pudota tammansa satulasta.

Jankari laskee, että aikaakin kului sen verran, että ilman sitä ja lippuvirhettä hän olisi ollut jopa sijan 13. tuntumissa.

“Sellaista voi sattua, ja olisi voinut käydä pahemminkin”, mies sanoo. “Mutta kahdeksaan minuuttiin asti olin ajassa.”

Lippuvirhe harmitti erityisesti sikäli, että tähän vuoteen asti este on katsottu ylitetyksi, jos hevosen lavat ovat menneet lippujen välistä. Tänä vuonna lasketaan, että myös hevosen lantion pitää mennä lippujen välistä. Videotarkastuksen mukaan nyt Luhmühlenissa näin ei DD:n kohdalla tapahtunut.

“Me olemme edelleen eri mieltä, että se meni esteen, mutta meidän on hyväksyttävä tuomariston päätös”, Jankari sanoo  ja kertoo, että ensi vuodeksi ollaan palaamassa vanhaan tulkintaan.

Iloisinta EM-suorituksessa on se, että Duchess Désirée jaksoi hyvin maaliin saakka, näyttää hyvävoimaiselta ja pari vuotta sitten loukkaantunut jänne näyttää oikein hyvältä, Jankari kertoo.

“Ei se vielä ole sillä tasolla kuin pari vuotta sitten, mutta olen kuitenkin siihen tosi tyytyväinen tilanteeseen nähden”, Jankari sanoo.

Sunnuntaina ratsukko nähdään rataestekokeessa, johon Jankari lähtee nyt sijalta 42.

Lisää teemasta: Euroopanmestaruudet 2019