Uusi kansallinen estekisasarja pyörähtää käyntiin ensi keväänä.

Grand slamissa on 3 osakilpailua (huhtikuussa Tampereen messuilla, kesäkuussa Finnderbyssä ja heinäkuussa Seahorse Weekillä Hangossa) ja finaali Helsingin Jäähallilla ensi vuonna.

Helsinki Horse Show’n tapahtumajohtaja Tom Gordin on mukana järjestelytoimikunnassa ja esitteli uutuuden sunnuntaina.

Sarja pyörii niin, että jokainen osakilpailu on erilainen, eri konseptilla. Rahapalkinnot ovat “riittävän isot”, ulkokauden suurimmat rahapalkinnot, mahdollisesti “muhkea bonusjärjestelmä”.

Grand slam tulee GP-sarjan ohelle.  Erillisenä lisänä.

“GP-sarja on pyörinyt hyvin 20 vuotta”, Gordin totesi. “Haluamme tarjota jotakin uutta.  Yleisön ehdoilla.”

Grand slam-kisoja ei järjestetä GP-osakilpailupaikkakunnilla, GP-osakilpailujen aikana.

Uutinen tuli SRL:ssäkin osin yllätyksenä. SRL:n estekomitean puheenjohtaja Markus Backlund istui yllättyneenä lehdistötilaisuuden yleisössä ja sai kuulla uutuudesta muiden mukana.

“Mielenkiintoista”, hän totesi.

Estekomitean puheenjohtaja, HIHS:issä tv-selostuksia tekevä Markus Backlund sai Jäähallin pressitilassa kuulla mielenkiintoisen uutisen.