Hevosurheilun Ratsastus on kansainvälisellä tuulella.

Ensinnäkin tutustumme Horse Show´ssa ratsastaneeseen belgialaiseen Olivier Philippaertsiin, Ludon poikaan ja Cue Channan nykyratsastajaan, joka kertoo arvokilpailumitaliunelmistaan.

Myös Belgiassa asuvaa suomalaista Nina Fagerströmiä kuuntelimme Horse Show´ssa, kun hän valotti Suomen Hippoksen tilaisuudessa virkistäviä ajatuksiaan estehevosten kasvattamisesta. Hän on havainnut, että kun ihastuu johonkin oriin ja astuttaa sillä, seuraavaksi vastaan tulee viisi sen ihan kammottavaa jälkeläistä. Nuorille hevosille hän toivoo aikaa – jos myynti ei ole tavoitteena, ei ainakaan 5-vuotiasta ehkä kannata viedä Lanakenin kylämarkkinafiilikseen.

Pääjutussamme on tämä Eric Letten oppilas, nettiartikkelin kansikuvapoika, Ruotsin kansalainen Markus “Ossi” Backlund, niin kuin hänen nimensä on tuhanteen kertaan Suomen hevosmedioissa kirjoitettu. (Nykyään se kai on ennemmin “Oze”, mutta sitä ei ole tätä ennen mediassa kirjoitettu.) Hyppäys historiaan, viisasta pohdintaa esteratsastuksen ytimestä ja vähän ajatuksia varsabisneksestä, olkaa hyvät!

Pääuutisessa kerromme Lahan Ratsastuskeskuksen ensi kesän suurtapahtumasta, jossa jaetaan Tuija Tuomisen muistopalkinto, viihdytään ja toivottavasti tehdään hyvin hevoskauppaa.

Kolumnissa taas hämmennetään vielä ihan pikkaisen suomenratsukohua, kun Miia Lahtinen pohtii, miksi Hevosopiston Valmennuskeskukseen kannattaisi laittaa oma käytävä suomenhevosille.

Osta irtonumero, tilaa oma lehti tai mene kirjastoon. Hyviä lukuhetkiä!

https://hevosurheilu.fi/tilaa/