Simone Blum, Saksasta.
Simone Blum, Saksasta.FEI

Estekulta Blumille ja Alicelle

Tryonin MM-kisat on nyt kisattu Simone Blumin ja DSP Alicen kultamitalin myötä. Saksan kansallishymni soitettiin jälleen kerran. 

12 viimeistä starttasi sunnuntaina Alan Waden radalle jolla oli esteitä 165 sentin korkeudessa ja 180 sentin pituudessa.  Ratamestarin linja piti edelleen. Ja niin piti myös saksalaisratsukon.

Simone Blumin Alice -hevonen ei pudottanut yhtä ainutta puomia koko kisan aikana, joten miksipä se olisi muuttanut tyyliään viime hetkelläkään.

Hopean otti meille niin tuttu nuori sveitsiläinen, Martin Fuchs ja Clooney.

Maksimiaika oli mitattu niin tiukaksi, että vain yksi ratsukko selvitti sen aikaan. Tämä yksi oli Sveitsin Steve Guerdat, joka otti samalla Biancallaan pronssimitalin.

Mitalisteilla on syytä riemuun, sillä mitalien ja Longines -luksuskellojen lisäksi heille maksettiin vielä reippaat palkintorahatkin, 90, 70 ja 50 tuhatta dollaria  (eurokerroin 0,85).

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi