Etelä-Suomen AVIn ratsastuskoulujakin koskevaa ohjeistusta ei muutettu

Etelä-Suomen AVIn ratsastuskoulujakin koskevaa ohjeistusta ei muutettu

Etelä-Suomen aluehallintovirasto ei muuta päätöstään, jonka mukaan mm. ratsastuskoulut saavat jatkaa ryhmäkoolla 10+ohjaaja.

Taustalla on päätös, että Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan alueella sekä Järvenpään, Kauniaisten, Keravan, Kirkkonummen, Sipoon ja Tuusulan alueella toimivat liikuntapaikat määrätään suljettavaksi tartuntalain nojalla 1.–14.3. 2021 väliseksi ajaksi.

AVIn perjantaina uutisoidun linjauksen mukaan sisätiloja on kuitenkin mahdollista käyttää, jos niissä on samanaikaisesti enintään kymmenen osallistujaa ja ohjaaja. Ulkotiloissa vastaava asiakasmääräraja on viisikymmentä. Jos toimija ei rajaa tilojen käyttöä näihin henkilömääriin, tilat on suljettava.

Tilojen käytössä on huomioitava tartuntatautilain mukaiset uudet velvoitteet terveysturvallisista järjestelyistä ja asiakkaiden ohjeistamisesta. Tiloja saa käyttää vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan terveysturvallisuus huomioon ottaen.

Perjantaina annettujen ohjeiden jälkeen käytiin keskustelua siitä, onko AVI tulkinnut sosiaali- ja terveysministeriöstä saamansa ohjauksen oikein. Tiistaina Etelä-Suomen AVI ilmoitti, että se toteaa perusteellisen harkinnan ja ministeriön kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen kokonaisarvionaan, että 26.2.2021 tehtyä päätöstä ei ole ohjauksen johdosta syytä muuttaa.

Tiedote täällä. Hevosurheilun uutinen perjantailta täällä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi