Mikael Forstén ja Nabab's Atlanto.
Mikael Forstén ja Nabab's Atlanto.

Forsténit kerran vielä! Managerisopimus Ludger Beerbaumin kanssa

Mikael ja Noora Forstén ovat tehneet päätöksen yrittää kerran vielä.

Tämä tarkoittaa, että takavuosien huippuratsastajapariskunta tekee kaiken tarvittavan, minkä esteratsastuksen kansainväliselle tasolle nouseminen edellyttää.  Enempää tulevaisuuden tuloksista isoilla esteradoilla Forsténia ei tässä saa haaveilemaan. Hän toteaa, että "annetaan tekojen puhua puolestaan". Hyvät tulokset Mikael Forsténin tammikuun UAE:n kisamatkalla lisäävät luonnollisesti innostusta.

Välissä on taukoa. Kansainvälinen ura oli edellisen kerran kiihkeimmillään 2000-luvulla. Vuonna 2008 Mikael Forstén voitti Isaac du Jonquet'lla maailmancupin osakilpailuvoiton Amsterdamissa.  Noina vuosina Forsténit myös asuivat Hollannissa.

Koska Forsténit eivät itse muun muassa lastensa koulunkäynnin takia halua muuttaa Keski-Eurooppaan, asia tehdään toisin. Hevoset ovat siirtyneet jo keskeisemmille pelikentille.   Mikaelin Nabab's Atlanto ja Nooran Londino ja Diamond Boy ovat jo parhaillaan Ludger Beerbaumin tallilla Saksassa.

"Meillä on Ludgerin kanssa sopimus ratsutuksesta, coachaamisesta ja manageroinnista.  Hevoset pidetään kilpailukunnossa heidän tallillaan, ja hyvässä vireessä heidän ammattitaidollaan. Me käymme niillä pääsääntöisesti kilpailemassa ja varmaankin silloin tällöin myös treenaamassa", Mikael Forstén  kertoo.

Omien hevosten pito Suomessa ajetaan vähitellen minimiin. Nuorten hevosten kasvatus lopetetaan. Tämä vapauttaa aikaa muun muassa SRL:n puheenjohtajan tehtäviin.

Hyppääkö pariskunta jo Suomen ensi kesän nations cup -joukkueessa?

"Urheilija minussa tietenkin toivoo sitä. Kaikista HUJO:n tätä asiaa koskevista päätöksistä luonnollisesti jäävään itseni", Mikael Forstén toteaa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi