Khatou-S (Chaman – Toulon) ja Cadent (Carembar de Muze – Contender) olivat viisivuotiaiden kaksi parasta Saksan 50 päivän oritestissä.

”Ollaan tosi tyytyväisiä kummastakin!” nettitelevisiosta testin loppua seurannut Ulla Helasuo myhäilee. Hän on itse ostanut oriit – Khatoun jo maitovarsana ja Cadentin 2,5-vuotiaana holsteiner-körungista. Khatoun pistemäärä oli loistava 9,18 ja Cadentinkin 8,44.

Oreista Khatou on iso, lähemmäs 180-senttinen. Se näytti testin lopussa jo väsyneeltä, Helasuo kertoo.

”Luulen, että pisteet olivat jo aika valmiina ennen torstai-iltaa. Hyvin se kuitenkin jaksoi”, hän kertoo.

Pieni Cadent jatkoi pirteänä loppuun saakka.

Molemmat oriit on hyväksytty FWB-kantakirjaan Suomessa, ja niistä Cadentille syntyi 16 jälkeläistä kesinä 2019 ja 2020. Khatou ei ole vielä astunut täällä.

Ensi vuoden astuvia oriitaan Helasuot eivät ole päättäneet.

”Khatou saattaa tulla Suomeenkin, se riippuu siitä, mitä muita oreja tulee”, Ulla Helasuo toteaa tässä vaiheessa.

Khatoun hän valitsi maitovarsana kasvattaja Fred van Straatenin suosituksesta.

”Hän on kasvattanut sitä samaa emälinjaa jo 40 vuotta, jo hänen isänsä aloitti sen kanssa. Sieltä tulee ihan superkilpahevosia”, Helasuo perustelee.

Eihän sitten tarvinnut kuin katsoa, että jalat ovat kunnossa, ja sitten ottaa varsa kasvamaan.

Khatou on ollut Thies Lutherin perheen valmisteltavana, Cadentin taas on valmistellut Niclas Aromaa, ja se on tehnyt hyvää työtä kilpailuissa läpi kesän.

Cadent ei tule enää Suomeen, vaan se jatkaa kilpauraansa Saksassa. Sen sijaan Helasoiden vanhempi ori Chacco Boy jää Suomeen siitosoriiksi ja Mira Helasuon ratsuksi, eikä se lähde enää isommille kilparadoille.

Orijuttua Helasoilla katsotaan koko ajan pitkälle. Ulla Helasuo myöntää olevansa nimenomaan ori-ihminen.

”Itsellä syntyi tänä vuonna 6 orivarsaa, ja lisäksi ostin kaksi lisää, toisen Khatoun kasvattajalta ja toinen on omaan oriimme Quaranten poika Veera Leskelältä”, hän kertoo.

Kesän tammavarsojen määrää hän joutuu miettimään.

”Niitä syntyi neljä, sanoo Mira tuosta vierestä”, Ulla Helasuo hymyilee.