Rossetti on kaunis kuin karamelli.
Rossetti on kaunis kuin karamelli.Kuva: Outi Räisänen

Henri Ruoste: Rossetti saattaa olla Pariisin hevoseni

Henri Ruosteelle Hagen oli hyvä oppimatka.

Hän ratsasti Kontestrolla küria lauantain ja sunnuntain välillä puolenyön aikaan, ja yöllä kolmelta hän oli kotona Saksassa. Kaikkiaan hän ratsasti Kontestrolla kaksi rataa ja pitkältä lomalta palanneella Rossetilla yhden.

"Eniten Hagenista tuli uutta oppia. Jokainen kerta radalla tuo rutiinia ja tekemiseen tietoa siitä, mikä on tarpeeksi, mutta ei liikaa. Nyt on vain suunniteltava toimiva aikataulu tässä kaikkien muuttujien keskellä", Ruoste summaa.

Hän toteaa, että lauantaiyön keinovaloissa ratsastettuun rataan Kontestrolla ei voinut olla rutiinia, ja se näkyi.

"Meno on silloin kulmikkaampaa kuin se on, ja siirtymiset ja muut pienet asiat, jotka lopulta tuovat ne paremmat pisteet, eivät onnistu niin, kuin ne voisivat onnistua. Kontestrolle asioiden tekeminen on helppoa, mutta sen helppouden pitää tulla suorituksessa paremmin läpi. Nyt se yliyrittää, ja rentous häviää. Kun miettii, mikä voima ja laatu siinä on, se voisi ottaa ennemmin pari vaihdetta alas, ja suoritus paranee. Itsevarmuuden myötä tilanne helpottuu", Ruoste analysoi.

Perjantaina kilpaillut Rossetti oli ratsastajalleen positiivinen yllätys.

"Se meni tosi hyvin. Alusta asti suunnitelma oli viedä se ulos, tehdä työ ja lähteä kotiin", hän kertoo.

Parasta oli, että Rossetti oli henkisesti ratsastajansa kanssa.

"Se on aikuistunut paljon kisatauon aikana. Sen kanssa pitää muistaa, että se on tosi kuuma ja hermostunut ympäristön kanssa. Olen tosi tyytyväinen siihen, miten se oli kuulolla. Mielestäni tämä oli yksi sen parhaista suorituksista. Rutiinin myötä voidaan miettiä, mitä voidaan pyytää enemmän."

Tänä kesänä tavoitteena ovat olympialaiset ja EM-kilpailut Rossetilla ja Kontestrolla, toinen toiseen kilpailuun, toinen toiseen. Mutta sitten seuraavat olympialaiset ovatkin jo 3 vuoden päässä. Ruoste kertoo, että tallissa kyllä on pari muuta hevosta, joita voisi ajatella Pariisiin.

Ruoste elää hevoskaupalla, ja hänen hevosensa ovat miljoonien arvoisia.  Niinpä hän yllättää kertomalla, että Rossetti saattaa jäädä talliin Pariisia ajatellen.

"Kyllä se todennäköisesti jää. Se on sen verran monimutkainen hevonen, että se saattaa hyvin jäädä mun kilpahevoseksi", Ruoste sanoo.

"Mutta tietenkin se riippuu siitäkin, millä tasolla se suorittaa ja minne se pystyy nousemaan. Urheilija haluaa ratsastaa kilpaa, eikä vain ratsastaa mukana. Mitä paremmin hevonen suorittaa, sitä enemmän se on kilpaurheilua. Laadullisesti Rossetilla on pintansa ja paikkansa toivotulle tasolle, joten kyse on siitä, miten se suorittaa jatkossa henkisesti."

Henri Ruosteen tulokset Hagenin 4 tähden kilpailuissa:

Kontestro Db GP 74.935 %
Rossetti GP 72.522 %
Kontestro Db GP kür 80.370 %

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi