Veera Peltokangas ja Hiljalan Fantom.
Veera Peltokangas ja Hiljalan Fantom.

Hiljalan Fantom mestaruusjohtoon

Vuoden 2019 hallitseva kenttämestari yrittää ottaa nimiinsä myös estemestaruuden.

Suomenhevosten estemestaruuksien ensimmäisen päivän jälkeen kärkikolmikko on Veera Peltokangas – Hiljalan Fanton, Aurora Tainio - Hermina ja Marja-Tetri-Rantanen – Niisun Nestori.

Korpilahdella ratsastettu mestaruusluokka oli korkeatasoinen. Lähtijöitä oli vain kahdeksan, mutta luokassa ratsastettiin 5 puhdasta rataa tasolla 110 senttiä.

Kaikki on auki sunnuntaita ajatellen. Kun sääntöjen mukaan ensimmäisen kierroksen sijalukupisteet jaetaan kahdella, se tarkoittaa, että Fantomilla on sunnuntaille allaan 0,5 virhepistettä, mutta kilpailun viimeiselläkin vain 4.

Kansainvälistäkin kenttää menestyksellä kilpaillut Peltokangas kertoo, että sunnuntaille lähdetään hyvillä mielin.

”Hevonen tuntui hyvältä, oma silmä voisi toimia paremminkin. Uusinnassa leikkasin niin lyhyet tiet kuin mahdollista, kun näin, miten nopeasti muut menivät”, hän kertoo.

Kaksinkertaisen kultamitalistioriin ratsastaja Marja Tetri-Rantanen kertoo, että voittoa lähdetään hakemaan kolmospaikaltakin.

”Totta kai, mitä sä utelet”, hän naurahtaa. ”Tänne on tultu voittamaan. Mutta helpolla täältä ei mitään saa, Hyvätasoisimmat mestaruudet tähän mennessä, mihin olen osallistunut.”

Aurora Tainio taas lähtee nauttimaan hyppäämisestä, hyvästä hevosesta ja hyvistä kilpailuista. Vuosi sitten mitali karahti kaatumiseen viimeisellä radalla hyvistä asemista.

”Siitä haetaan revanssia”, hän sanoo.

Tulokset täällä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi