Elmo Jankari ja Soraya kentän SM-kilpailuissa Tervossa.
Elmo Jankari ja Soraya kentän SM-kilpailuissa Tervossa.Kuva: Leena Alérini

Jankari ja Soraya aloittivat kohtuullisesti Paun viidessä tähdessä

Tulos Sorayalle vaikeasta koulukokeesta oli 61,11 prosenttia.

Mikään katastrofi koulukoe ei ollut, mutta tamma tapansa mukaan jännitti. Alun raviosuudessa se rikkoi laukalle, ja myös laukanvaihdoissa oli haparointeja, mikä laski pisteitä.

Etukäteen Jankari arvioi, että parhaimmillaankin tulos koulukokeesta voisi olla 66 prosenttia.

"Ei tässä mitään. Tulos oli tälle hevoselle odotettu perustulos. Alku oli niin vaikea, että luulin jo, että tästä tulee ensimmäinen koulukoe, jonka joudun keskeyttämään, mutta loppua kohden Soraya rentoutui, ja vältyimme pahemmalta katastrofilta", Jankari summaa.

Alun ylimääräiset laukat tulivat siitä, että kun hevonen jännittyessään tuli edestä matalaksi ja lyhyeksi, Jankari yritti varovasti korjata sitä laittamalla jalkaa kiinni, mihin Soraya reagoi laukkaamalla.

"Se on vähän vaikeaa", hän toteaa.

Kuuman Sorayan kanssa pääasia onkin siinä, että Jankari pystyy ratsastamaan sillä kaikkein vaikeimpiakin maastoratoja ja siten pitää yllä omaa rutiiniaan.

Paussa kilpaillaan viiden tähden tasolla, ja se on koronavuoden ainoa korkeimman tason kenttäkilpailu. Vaativa maastokoe ratsastetaan lauantaina, ja tulokset ratkaistaan sunnuntain ratestekokeessa.

Reaaliaikaiset tulokset täällä 

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi