Elmo Jankari ratsasti Luhmühlenissa Saksassa estevirheettömän EM-maaston Duchess Desiréellä, ja on kilpailussa vielä vahvistamattomissa tuloksissa ennen estekoetta sijalla 29.

Jankarin hevonen palasi tälle kaudelle pitkältä, melkein kaksi vuotta kestäneeltä sairaslomalta. Maaston loppupuolella nähtiin joitain kauneusvirheitä, mutta ratsukko pääsi kuin pääsikin estevirheittä maaliin. Aika ei ollut aivan Jankarin suunnitelmien mukainen, vaan tulos oli 6.3 aikavirhettä.

Jankarin puoliso Sanna Siltakorpi ei osallistunut maastokokeeseen. Hänen hevosensa Bofey Click oli torstain koulukokeessa aivan ylikierroksilla, ja hyvä henkilökohtainen sijoitus EM:issä ei olisi siksi ollut enää mahdollinen. Kun Suomen joukkue hajosi Pauliina Swindellsin hevosen loukkaannuttua, Siltakorpi teki maastorataa kierrettyään päätöksen, että säästää hevosta näissä kilpailuissa, jolloin hän pääsee starttaamaan pian seuraavan kerran olympiarankingpisteiden toivossa. Joukkueen hajoamisen takia Suomella ei ole mahdollisuutta enää saavuttaa Tokioon joukkuepaikkaa, joten henkilökohtaisten tulosten on oltava korkeita, mikäli mielii hevosineen Tokion koneeseen.

EM-kilpailua johtaa Saksan Michael Jung hevosellaan FischerChipmunk FRH.

Tulokset täällä.

Korjattu tekstiin, että tulokset eivät ole vielä virallisesti vahvistetut.

Lisää teemasta: Euroopanmestaruudet 2019