Jepa Idman ja Raija Jensen.
Jepa Idman ja Raija Jensen.Kuva: Leena Alerini

Legendaariset ratsastuksenopettajat saivat kannuksensa kevätkokouksessa

Suomen Ratsastajainliiton sunnuntaisen kevätkokouksen aluksi jaettiin hopeisia kannuksia.

Sekä Jepa Idman että Raija Jensen, pitkän linjan ratsastuksenopettajia ja valmentajia kumpikin ovat kannuksensa ajat sitten jo hankkineet, mutta saivat nyt SRL:ltä vielä yhdet lisää kunniamerkkien muodossa.

Lajiliiton budjetti on 4.7 miljoonaa euroa.  Budjetoitu tulos vuodelle 2015 oli 28 000 euroa plussaa, mutta todellinen tilanne on 53 000 euron alijäämäinen tulos. Tähän vaikuttivat kilpailujärjestelmä kipan korjaaminen ja jäsenlehti Hippos.

Tilinpäätös ei aiheuttanut keskustelua kokousyleisössä. Kuluvana vuonna 2016 kuluja aiotaan valvoa tiukasti.

"Meidän on saatava toteutumaan 85 000 euron säästö", pääsihteeri Fred Sundwall ilmoitti. Jo nyt säästöä on saatu tehdyksi siirtämällä linjajohtajan palkkaus syyskuulle.

Operantit Ratsastajat ry:n sääntömuutosehdotus muun muassa kuolaimettomuuden sallimisesta kilpailuissa synnytti hieman keskustelua. Ajatuksen kehittelyä jatketaan.   Ensimmäinen ajankohta, jolloin tällainen sääntömuutos voisi astua voimaan on urheilujohtaja Aki Ylänteen mukaan 1.1.2017.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi