Hedda Wikström on tuore junnujen kenttämestari. Hän voitti Pin Rock's Fade to Blackilla ja starttasi myös Lawestalla, jolla oli luokassa viides.
Hedda Wikström on tuore junnujen kenttämestari. Hän voitti Pin Rock's Fade to Blackilla ja starttasi myös Lawestalla, jolla oli luokassa viides. Kuva: Leena Alérini

Junioriratsastaja päihitti kansainväliset mestaruusnimet Keravan kenttäkisoissa

Hedwig Wikström, 17,  otti kultamitalin Keravan junioreiden kenttäSM-kisoissa sunnuntaina.

Hevonen on Suomessa kasvatettu Pin Rock's Fade to Black. Wikströmin mitali on hänen elämänsä toinen kultainen, mutta vasta ensimmäinen junioreissa, joissa yritys oli peräti neljäs. Aiemman mitalinsa hän on saavuttanut poneissa.

"Kiva rata, kuin jokin pikku kansainvälinen", luonnehti Wikström Simo Leppäsen maastorataa, joka polveili Keravan Ratsastuskeskuksen vihreillä laidunmailla runsaan yleisön edessä.

Wikström oli 49 lähtijän mammuttiluokassa kolmas senioreiden Tuija Rosenqvistin ja Axel Lindbergin jälkeen.  Kansainvälisen mestaruustason ratsastajat, Saksassa jo pitkään asuneet, mutta Suomessa kuluneen kevät- ja kesäkauden viettäneet Elmo Jankari ja Sanna Siltakorpi jäivät taakse - tosin he eivät olleet kisassa ykköshevosillaan. Väliaikaisesti Suomessa on myös Wikström, joka on valmentautunut viime vuoden Kai Rüderin luona Saksassa, mutta joutui hänkin palaamaan Suomeen koronan takia.

Siltakorpi ja Jankari miettivät ykköshevosillaan osallistumista lähiviikkoina joko Sopotin kansainvälisiin kisoihin tai SM:iin Tervossa, valintaa ei ole vielä tehty. He saivat Keravallakin revanssia 11 joukkueen joukkueSM:ssä, jossa heidän joukkueensa otti kultaa. Joukkueeseen kuuluivat myös Ann-Niina Kiviniitty ja Lotta Lamberg.

Kenttäkausi ei ole vielä tässä. Lue lisää huomisesta RatsastusPLUSasta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi